
Lauantaina 10.12. Kahvila Kampelan pihapiiriin ja VUK:n venesatamaan oli pystytetty pieni joulukylä kojuineen ja telttoineen.
Uutelassa ja Aurinkolahdessa, Kahvila Kampelan pihapiirissä, Vuosaaren Urheilukalastajien venerannassa sekä Cafe Biitsin luona vietettiin lauantaina 10.12. Vuosaaren Pikkujouluja. Aiemmilta vuosilta tuttu Joulupolku oli tällä kertaa saanut uuden ja tiiviimmän muodon ja tapahtumat keskittyivät pienemmälle alueelle. Juhlaa edeltäneenä yönä myrskytuuli kaatoi jo pystytettyjä telttoja, mutta talkoovoimin paikat saatiin ennen tapahtumien alkua kuntoon.
Ohjelmaa riitti koko perheelle: Mikko Alatalo viihdytti ja laulatti yleisöä, joulupukki, tontut ja alpakat sekä ponit vierailivat paikalla. Ohjelmassa oli monenlaisia kilpailuja ja teatteriesityksiä. Päivän aikana kävijöitä oli tuhatmäärin. Alla kuvagalleria tapahtumasta.
Kuvat: Eero Honkanen
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.



