Huomenlahjalle esitetään luonnonsuojelualuetta

Huomenlahjan jylhien kallioiden painanteissa kasvaa moninaista kasvillisuutta. Kuva: Virpi Karén

Huomenlahjan jylhien kallioiden painanteissa kasvaa moninaista kasvillisuutta. Kuva: Virpi Karén

Helsingin kaupunki valmistelee uusien luonnonsuojelualueiden perustamista Pitkärivin ulkoluodolle ja Huomenlahjan saarelle. Alueet kuuluvat Helsingin luonnonsuojelualueohjelman 2025–2038 kohteisiin.

Pieni, 0,89 hehtaarin kokoinen Huomenlahja sijaitsee Vuosaaressa Skatanniemen lounaispuolella noin 300 metrin päässä mantereesta. Alue on jyrkkäreunainen pohjois–eteläsuuntainen kallioluoto.

Saaren geologisena erityispiirteenä on vulkaaninen kallioperä, joka on paikoin muun muassa tyynylaavaa. Tyynylaava on muodostunut noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten kuuman basalttisen laavan (700–1200 °C) valuessa kylmään meriveteen. Tyynylaavaa esiintyy Huomenlahjan lisäksi Helsingissä vain Harakan saaren eteläkärjessä, Korkeasaaressa ja Vuosaaren Uutelassa.

Huomenlahjan luontoarvot ovat pääosin geologisia, mutta valtaosaltaan avokallioisena ja pienten metsäisten alueiden saarena se tarjoaa myös linnuille hyviä pesimä- ja levähdyspaikkoja. Saarella on havaittu haahkan ja isokoskelon pesintää sekä runsaslukuisena kala- ja harmaalokkeja.

Kalliopainanteissa esiintyvä kasvilajisto edustaa kallioketojen kasvillisuutta, kosteiden soistuvien alueiden ja kuivien kankaiden kasvillisuutta. Saaren eteläosassa on kaksi graniittista siirtolohkaretta ja uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävä kalliolammikko.

Pitkäriville tai Huomenlahjalle ei ohjata virkistyskäyttöä, koska niillä liikkuminen voi olla vaarallista kivikkojen ja railojen vuoksi. Pitkärivin tuleva luonnonsuojelualue sijaitsee Helsingin ulkosaaristossa Santahaminan itäpuolella ja Villingin kaakkoispuolella. Alueen pinta-ala on 2,79 hehtaaria.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee suojeluesityksiä kokouksessaan 4.12.2025.