
Vartiosaari sijaitsee Vuosaaren Ramsinniemen lähellä.
Vartiosaari-seura ry uutisoi 29.1.2026 verkkosivuillaan vartiosaari.fi Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreesta päätöksestä. Helsingin kaupunginvaltuusto teki loppuvuodesta 2024 päätöksen Vartiosaaren muuttamiseksi luonnonsuojelu- ja virkistysaslueeksi. Valtuuston päätöksestä tehtiin kolme valitusta, jotka Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi 1.7.2025.
Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä tehtiin kaksi valituslupahakemusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus päätti 23.1.2026, ettei se myönnä valituslupia, joten hallinto-oikeuden päätös hylätä tehdyt valitukset jää voimaan. Tämä tarkoittaa, että Vartiosaaren osayleiskaava on nyt lainvoimainen.
Valtuusto myös hyväksyi osayleiskaavaan viisi pontta:
– Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta Vartiosaaren lintujen pesimärauhan turvaamiseksi kunnollisten opasteiden sijoittamista pesimäalueiden lähelle. Kunnolliset opasteet auttaisivat ihmisiä ymmärtämään suojelun tarpeen. Opasteissa kerrottaisiin, mitkä lajit ovat pesimässä ja miksi häiriöttömyyttä tarvitaan. Opasteiden tulisi olla monikielisiä.
– Hyväksyessään Vartiosaaren osayleiskaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet Vartiosaaren vesi- ja jätehuollon sujuvaan järjestämiseen saaren virkistyskäytön kehittämiseksi. Vartiosaaressa on tällä hetkellä useampia huviloita ja rakennuksia tyhjillään muun muassa vesihuollon järjestämisen epäselvyyden vuoksi. Huviloiden vuokralaisia (esim. Pienperheyhdistys, Helsingin kaupungin akavalaisten Lomatuki ry) on joutunut luopumaan kiinteistöjen ylläpitämisestä ja toiminnasta kaupungin siirrettyä vesihuollonjärjestämisvastuuta vuokralaisille ja kustannusten noustua mahdottomiksi yhdistyksille. Saaren pääkäyttötarkoituksen ratkaiseminen osayleiskaavalla virkistyskäyttöön mahdollistaa jatkossa saaren aiempaa johdonmukaisemman kehittämisen myös vesihuollon ja jätehuollon osalta.
– Hyväksyessään Vartiosaaren osayleiskaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta jatkaa Vartiosaareen liikennöivää lauttaliikennettä saareen johtavan sillan käyttöönottoon saakka.
– Hyväksyessään Vartiosaaren osayleiskaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta toteuttaa saarelle historiaa, rakennettua kulttuurimaisemaa ja -perintöä valottavia informaatiotauluja.
– Hyväksyessään Vartiosaaren osayleiskaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet turvata alueen vesialueiden käytettävyys sekä veneilyn ja alueen venesatamien toimintaedellytykset. Erityisesti kaupunginvaltuusto kiinnittää huomiota Vartiosaaren mahdollisiin siltaratkaisuihin. Mikäli Vartiosaareen rakennetaan silta tai tulevaisuudessa siltoja, on samalla varmistettava, että veneilyn ja alueen venekerhojen toimintaedellytykset säilyvät. Tämä tarkoittaa siltaratkaisujen suunnittelemista niin, että vesialueelle ja sieltä pois pääsee jatkossakin sellaisilla veneillä, joilla vesialueelle pääsee tällä hetkellä, kuten purjeveneillä.
