FC Viikingit/B1 ylivoimaisesti SM-karsintasarjaan

FC Viikinkien B1-pojat jatkoivat vakuuttavia otteitaan nousemalla Ykkösestä SM-karsintasarjaan kaudeksi 2022. Ensiksi joukkue voitti keväällä 2021 puhtaalla pelillä ja maalierolla 40–2 Kakkosen ja nousi Ykköseen. Syksyllä Ykkösessä joukkue voitti lohkonsa tappioitta yhdeksällä voitolla ja kahdella tasapelillä maalieron ollessa 42–10.

FC Viikinkien B1-joukkue oli näin ollen P17-kilpasarjan ainoa joukkue, joka ei kärsinyt yhtäkään tappiota koko vuonna, maalierokin oli murskaava 82–12. Lohkovoitto siivitti siis B1:n vuoden 2022 SM-karsintasarjaan.

Samainen joukkue voitti P17-futsalin SM-hopeaa elokuun 2021 lopussa sekä tuli pronssille heinäkuussa Hesa Cupissa jo kolmannen kerran historiansa aikana.

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.