Näyttelijä Vilma Sippolalle, 25 esiintyminen Helsinki 98 -teatterin ensi-iltanäytelmässä Tšernobylin rukous – Tulevaisuuden aikakirjat on monen muun asian ohella paluu Vuosaareen.
Näyttelijä Vilma Sippolalle, 25 esiintyminen Helsinki 98 -teatterin ensi-iltanäytelmässä Tšernobylin rukous – Tulevaisuuden aikakirjat on monen muun asian ohella paluu Vuosaareen.
Sunnuntaina 16.2. järjestivät Urheilusukeltajat ry:n jäsenet sukellustapahtuman Kahvila Kampelan edustalla VUK:n venerannassa Uutelassa.
Kulttuurikeskus Sofiassa järjestettiin avoimien ovien tapahtuman ystävänpäivänä perjantaina 14.2. Tapahtuma veti paikalle yli 150 kävijää, joista suurin osa oli vierailemassa Sofiassa ensimmäistä kertaa.
Urheiluhallit järjestää monipuolista ohjelmaa Vuosaaren Urheilutalolla talvilomalla 15.–23.2.
Kulttuurikeskus Sofian (Kallvikinniementie 35) toimintaan pääsee tutustumaan avoimien ovien tapahtumassa ystävänpäivänä perjantaina 14.2. kello 12–17.
Kulttuuritila Merirastin sali täyttyi torstaina 23.1. ääriään myöten asukkaista, jotka olivat tulleet kuulemaan uutisia Meri-Rastilaa odottavasta kaupunkiuudistuksesta. Artikkelissa kerrotaan illan annista.
Sydänliitto Etelä-Suomen Alue ry ja Vuosaaren Sydänyhdistys järjestävät 11.2. klo 17–18.30 Vaivaako valtimotauti? -yleisöluennon Vuotalon Vuosalissa. Ennen luentoa klo 14–17 Vuotalon aulassa pidetään maksuton verenpaineklinikka
Torstaina 23.1. järjestetään Kulttuuritila Merirastissa asukastilaisuus Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksesta. Vuosaari-lehdelle tarjoutui tilaisuus esittää etukäteen asiaan liittyviä kysymyksiä apulaispormestari Anni Sinnemäelle.
Vuosaaren Urheilutalon uimahallissa järjestetään elokuvailta lauantaina 8.2. kello 19.45–22.00. Altaalla esitetään Jenni Toivoniemen ohjaama kotimainen elokuva Perhoset.
Viikingit Jääkiekko ry:n lauantaille 18.1. suunniteltu Heteniitynkentän ulkojäätapahtuma on jouduttu siirtämään sääolosuhteiden vuoksi. Edustusjoukkue palasi joulutauolta voitolla ja tappiolla.
Puotilan Kartanon pihamaa on jälleen muuntunut taikamaailmaksi, jossa valokukat hohtavat puutarhan pimeydessä ja taikapuut valaisevat kulkijoiden tietä. Joulupainotteisuus vaihtui loppiaisena interaktiiviseen teemaan, jossa kävijät pääsevät vuorovaikutukseen valojen kanssa.
Vuosaaren lukioon (Mosaiikkiraitti 2b) voi tutustua avoimien ovien päivinä: tiistaina 14.1.2025 kello 12.30–13.30, torstaina 16.1. kello 14–15 ja torstaina 23.1. kello 16–18.
Vuosaaressa nuoruutensa eläneen valokuvataiteilija Karun Verman (s. 2001) dokumentaarinen Pelätyt nuoret -teos on esillä Itäkeskuksessa Stoan (Turunlinnantie 1) galleriassa 1. kerroksessa 10.1.–9.2.2025.
Vuosaaren Urheilutalon (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) aulassa on tänäkin jouluna nähtävillä upea joulukuvaelma. Lisäksi Urheilutalolla on jouluohjelmaa.
The Vox harmony group esittää Amanda Arttion kanssa klassisia joululauluja Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3) perjantaina 20.12. kello 18.
Vuosaaressa nähtiin perjantaina 13.12. kaksikin eri Lucia-kulkuetta.
Seura juhlisti perustamisvuottaan Vuosaaren Urheilutalolla järjestämällä juhlaleirin lokakuun lopussa. Paikalle kerääntyi 80 treenaajaa ja nimekkäitä vetäjiä.
Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) vietetään lauantaina 14.12. klo 10.30–15 Keskitalven juhlaa. Luvassa on ohjelmaa taaperoista isompiin lapsiin.
Vuosaaressa on muutama yleisölle avoin Lucia-kulkue perjantaina 13.12.
Vuosaarelaisen Discantus-kuoron Joulun aikaan -joulukonsertti pidetään kahdessa eri paikassa Itä-Helsingissä. Ensin kuoro esiintyy Vuosaaren kirkolla lauantaina 14.12. kello 18. Konsertti kuullaan myös Myllypuron kirkossa keskiviikkona 18.12. kello 19.