Olen pitkin syksyä ihmetellyt joka puolella lojuvia ranteenvahvuisia kuorittuja männyn oksia Meri-Rastilan harjulla. Vaikka maasto on täynnä pystyyn kuolleita ja kaatuneita puita, joku taittelee tuoreista männyistä niitä, kuorii ne veitsellä ja jättää maahan lojumaan. Olen ollut ymmälläni, homma on ihan järjetöntä ja olenkin tullut siihen tulokseen, että joku pikkupoika, joka on saanut isoisältä puukon perintönä, täällä käy veistelemässä.
Mutta yllätys oli melkoinen, kun törmäsin metsässä tuohon tuholaiseen; iso, aikuinen mies istui kivellä ja syventyneenä veisteli viisimetristä taittamaansa oksaa, vieressä kasa jo veisteltyjä!
Miksikö en sanonut mitään? Iso mies keskellä mettää puukko kädessä, se yhtälö pani pitämään mölyt mahassa. Mutta se homma jatkuu, niitä veisteltyjä isoja oksia lojuu aina vaan uusia ja uusia, pitkin metsää. Kukahan vois siihen puuttua, en keksi.
Terveisin Mettämummo