Raija-Liisa Mäkelä kotonaan Rastilankalliossa. Pöydällä on kaikki Mäkelän kirjoittamat kirjat sekä hänen suomentamansa Viktor Suvorovin romaani Akvaario, joka kertoo Venäjän sotilaallisesta tiedustelusta GRU:sta.
Toimittaja, kääntäjä ja kirjailija Raija-Liisa Mäkelä, 85, on asunut Vuosaaressa lokakuusta 2005 saakka. Vuosaareen hän päätyi Hyvinkäältä, jonne juuriltaan suomalainen Mäkelä muutti perheineen 1990, kun presidentti Mauno Koivisto oli toivottanut inkeriläiset tervetulleiksi Suomeen sisäpoliittiseen kriisiin ajautuneesta Neuvostoliitosta.
– Ei näin hyvää paikkaa kodille helpolla löydä: metrolle on matkaa vain parisataa metriä ja ulkoilumaastot ovat ihan vieressä. Lisäksi poikani asuu tuossa lähellä Meri-Rastilassa. Täällä Rastilankalliossa en ole mitään vailla, kirjoitustyön moniottelija Mäkelä kehuu.
Mäkelä on juurtunut merelliseen ja metsäiseen Vuosaareen, mutta häntä huolestuttaa kaupunginosan rakentamistahti sekä terveysaseman ruuhkautuminen.
– Mielestäni Vuosaaressa pitäisi jättää tilaa liikkua, hengittää ja nauttia. Ihminen tarvitsee näköaloja, siksi kaikkia paikkoja ei pidä rakentaa täyteen.
Neuvostoliitto opetti ripeäksi kävelijäksi
Pirteänä Mäkelän pitää lukeminen, kirjoitustyöt sekä päivittäiset kävelylenkit, joiden reitit vaihtelevat päivän mukaan.
– Vaihtelu on liikunnassa tärkeää, mutta yksi mieleinen kävelykohde toistuu lenkeilläni usein. Pidän Uutelan kanavan maisemista, joissa toisella puolella vettä on asuntoja ja toisella puolella metsää. Kanavalle ja takaisin kotoa kävellessä tulee hyvinkin tehtyä 5 kilometrin lenkki, Mäkelä miettii.
Ripeäksi kävelijäksi Mäkelä sanoo oppineensa Neuvostoliitossa, jossa hän eli 53 ensimmäistä vuottaan.
– Petroskoissa oli äärettömän vaikea tapella paikasta linja-autossa, joita kulki harvakseltaan. Niinpä kävelin usein pitkiä matkoja.
KGB yritti värvätä
Neuvostoliitossa varttuminen ei ollut Mäkelälle helppoa, sillä hänen Suomesta itänaapuriin muilutettu isänsä teloitettiin kansanvihollisena Stalinin vainoissa vuonna 1938 – vain pari viikkoa Raija-Liisan syntymän jälkeen. Mäkelä toimi Neuvostoliitossa kustannusalalla ja oli myös maan kirjailijaliiton jäsen. Noista ajoista syntyi vuonna 2009 julkaistu muistelmateos Minä, muilutetun tytär. Puoli vuosisataa Neuvostoliitossa. Se kertoo realistisesti itänaapurisssa elämisen karuudesta ja toisaalta elämän hyvistä hetkistä.
– Lapuan liike muilutti isäni Suomesta ja hän menehtyi kansanviholliseksi leimattuna suuren terrorin vuosina. KGB yritti värvätä minua tietolähteekseen ensimmäistä kertaa vuonna 1963. Olen siis itse kokenut, kuinka vaarallisia ääriradikaalit liikkeet ovat, Mäkelä kiihtyy puhuessaan nykymaailman ääriajattelusta.
Uusin teos selittää Venäjän nykytekoja
Raija-Liisa Mäkelän kirjoittaman Solovetskin luostari: Venäjän historian peili -teoksen uudistettu painos ilmestyi alkuvuodesta 2023, sen kustantaja on Karjalan Sivistysseura ry.
Venäjän menneisyyteen sukelletaan Raija-Liisa Mäkelän uusimmassa teoksessa Solovetskin luostari – Venäjän historian peili, joka on täydennetty painos vuoden 1994 kirjasta. Se käy läpi luostarin lähes 600-vuotisen historian peilaten sitä koko maan historiaan. Vaikka kirja perkaa erityisesti Neuvostoliiton syntymistä ja sen vankileiriajan vuosikymmeniä aina nyky-Venäjän viimeisimpiä käänteitä myöten, toimii se osaltaan hyvänä oppaana selittämään Venäjän nykyjohdon menettelyä.
– Käsikirjoituksen täydennystyö alkoi lokakuussa 2021, sillä minulla oli tunne, että tarina on vielä kesken. Ja ilmassa oli jo sodan tuntua. Kuinka ollakaan Venäjä hyökkäsi muutaman kuukauden päästä Ukrainaan, joten kirja on nyt harvinaisen ajankohtainen, Mäkelä toteaa.
Mäkelän mukaan Solovetskin luostari -teos ”ei ole Venäjän historian oppikirja, vaan leveällä pensselillä yleistajuisesti kirjoitettu sekä paljon konkreettista tietoa tarjoava teos”. Kirjaa hän suosittelee luettavaksi kaikille Venäjän historiasta ja etenkin sen nykyisyydestä kiinnostuneille.
Historia toistaa itseään
Raija-Liisa Mäkelä näkee Putinin Venäjän toimissa paljon yhtymäkohtia Leninin ja Stalinin harjoittamaan valtioterroriin ja hirmuhallintoon.
– Epämieluisa tunne Vladimir Putinista alkoi jo vuonna 1999 hänen valtaan nousustaan. Ajattelin silloin, että KGB-mies on aina KGB-mies. Olettamukseni ei osunut väärään, ja viimeistään Ukrainaan hyökättyään hän paljasti todellisen olemuksensa ja sairaan ajatusmaailmansa, Mäkelä huokaisee.
Facebookiin aktiivisesti kirjoittava Mäkelä on tuskaillut Venäjän toimia jo vuodesta 2014 ja sanoo poteneensa kuukausia oksettavaa oloa varsinkin Venäjän aloitettua täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan. Toiveista ja haaveista kysyttäessä Mäkelä toivoo ennen muuta Venäjän hyökkäyssodan nopeaa päättymistä Ukrainan kannalta myönteisesti.
Mäkelän eteenpäin kantava voima on Neuvostoliitossa asuessa opittu sisukkuus: luovuttaa ei saa, koska ei voi.
Naapurihenki ilostuttaa
Raija-Liisa Mäkelä kotinsa pihalla Rastilankalliossa. Hänet pitää virkeänä päivittäiset kävelylenkit.
– Onneksi elämässäni on vielä paljon asioita, jotka tuottavat iloa ja nautintoa. Sureminen ja itkeminen eivät auta, vaan uskon, että ilo ja optimismi palaavat takaisin. Toki tässä iässä pitää säästää ja keskittää voimia sekä osata luopua asioista pikkuhiljaa, Mäkelä sanoo.
Yksi Mäkelän elämään iloa tuottava asia on hänen kotitalonsa hyvä naapurihenki, josta puhelias ja aktiivinen Mäkelä antaa muutaman esimerkin.
– Muuttaessani tähän asuntoon 18 vuotta sitten monikaan ei edes tervehtinyt naapureitaan, sittemmin olen ystävystynyt useiden kanssa. Viime joulukuussa talomme asukkaat keräsivät yhdellä rykäyksellä ja lahjoittivat Ukrainaan seitsemän rullakollista avustustavaraa, kuten lämpimiä vaatteita, ulkotulia, peitteitä ja kuivamuonaa. Alkuvuodesta Solovetskin luostari -teoksen julkkareihini Oodi-kirjastoon matkusti Vuosaaresta monta naapuria. Lisäksi talohallitus järjesti minulle yllätyksenä 85-vuotissynttärit kerhohuoneella. Siellä viihdyttiin 3,5 tuntia.
Nykyään huonon kuulonsa vuoksi Mäkelä on esimerkiksi luopunut puheteatterissa käymisestä, mutta kirjoitustöille ei näy loppua. Minä, kansanvihollisen tytär -kirjan venäjänkielinen käsikirjoitus oli raakavalmis jo ennen Solovetskin luostarin uuden painoksen ilmestymistä. Sen Raija-Liisa Mäkelä aikoo saada julki ennen kuin muuttaa ”paremmille laitumille”.
Haastattelu ja kuvat: Antti Honkanen
