Sandra Karsten toteuttaa korisunelmiaan seuraavaksi Ruotsissa

Karsten pelasi neljä kautta USA:n NCAA-yliopistosarjaa Hofstran joukkueessa. Tässä hän on heittohommissa.

Karsten pelasi neljä kautta USA:n NCAA-yliopistosarjaa Hofstran joukkueessa. Tässä hän on heittohommissa.

Vuosaaressa aiemmin asuneella Sandra Karstenilla, 22, on meneillään mielenkiintoinen vuosi: hän valmistui New Yorkin osavaltion Hofstran yliopistosta kirjanpidon kandidaatiksi, ja toukokuun alussa hän teki 1+1-vuoden sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Wetterbygden Sparksin kanssa.

Suomen naisten koripallomaajoukkueessa seitsemän peliä pelannut Karsten on Vartiokylän Wartti Basketin kasvatti, joka asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan isänsä luona Vuosaaren Ramsinniemessä. Myös hänen isovanhempansa asuivat Vuosaaressa vuodesta 1965. Tällä hetkellä Helsingissä majaileva Karsten vierailee yhä säännöllisesti Vuosaaressa isänsä luona, varsinkin Kallvikinniemen lenkkipolut ja vanhat huvilat ovat hänelle mieluisia.

Monipuolisesta lajivalikoimasta hyötyä

– Aloitin koripallon 6–7-vuotiaana siskoni Stellan innoittamana. Koris oli hauskannäköinen laji, josta sai kavereita. Vuosaaressa treenasimme Kallahdessa ja Aurinkolahdessa koulun liikuntasaleissa sekä Urheilutalolla, Karsten muistelee.

Pienempänä itähelsinkiläinen tyttö harrasti koripallon lisäksi telinevoimistelua, tennistä ja tanssia. Hän on myös soittanut pianoa ja kannelta, joten erilaisia harrastuksia on riittänyt.

– Esimerkiksi telinevoimistelusta on varmasti ollut hyötyä koripallon kehonhallintaan, eikä muistakaan harrastuksista ole ollut haittaa korisuralla, sanoo koripallossa yleensä 2- tai 3- paikkaa pelaava Karsten.

Treeni ja koulu pääosassa Jenkeissä

Jenkeissä peli oli taktisesti erilaista kuin Suomessa.

Jenkeissä peli oli taktisesti erilaista kuin Suomessa.

Neljä kautta Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjassa Hofstran joukkueessa tekivät Karstenista koripalloammattilaisen, arki pyöri oikeastaan vain kampusalueella koripallon ja opiskelun ympärillä. Normaalina päivänä kello 8–21 treenattiin, opiskeltiin ja välissä syötiin, joskus herättiin kello 6 aamulla treenaamaan.

– Kulttuurisokki oli alkuun kova, varsinkin kun koripallo on taktisesti aika erilaista kuin olin Suomessa tottunut. Onneksi yhteisöön pääsi nopeasti sisään ja taktiikankin oppi vähitellen, Karsten kertoo.

Karsten kertoo, että vaikka ei pitänyt kello kuuden aamutreeneistä, hän kehittyi erityisesti henkisesti kovemmaksi pelaajaksi, myös puolustaminen ja heittäminen paranivat.

– Koen, että puolustaminen on tällä hetkellä paras puoleni koripallossa. Se ei vaadi kauheasti taitoa, vaan on ennemminkin asenteesta kiinni, ettei päästä toista ohitseen.

Koronan vuoksi koulu loppuun etänä

Tässä Karsten pussittaa korin Hofstran riveissä Yhdysvalloissa.

Karsten pussittaa korin Hofstran riveissä Yhdysvalloissa.

Koronaepidemian takia Karsten palasi Yhdysvalloista Helsinkiin maaliskuun puolivälissä.

– Kaikki liikuntahallit ja koulut suljettiin, joten oli järkevää tulla kotona sekä suorittaa etänä opinnot loppuun. Zoom-sovelluksen kautta kävimme oppitunneilla ja tarvittaessa soitimme professoreille, Karsten sanoo.

Kesällä 2016 Yökoris-ohjaajana Helsingissä työskennellyt Karsten haluaisi kehittyä eritoten pallonkäsittelyssä. Eniten koripallossa hän pitää ystävien näkemisestä ja siitä, kuinka kentällä saa pelata omana itsenään täysillä. Yksi koripallotavotteista hänellä oli päästä ulkomaille ammattilaiseksi. Tuo tavoite on nyt saavutettu, mutta ”siihen ei pidä tyytyä, vaan osoittaa, että on luottamuksen arvoinen.”

Ruotsissa tuskin kulttuurisokkia

Karsten ohittamassa Ukrainan pelaajaa U18-maajoukkueessa.

Karsten ohittamassa Ukrainan pelaajaa U18-maajoukkueessa.

Juniorimaajoukkeiden vakiokasvolle tarjottiin ammattilaissopimusta myös Islannista, mutta hän päätyi pelaamaan länsinaapuriimme Huskvarnan kaupunkiin.

– Sparksiin teki sopimuksen ennen minua suomalainen Ninni Salmi, joka kertoi paikasta ja siitä, että joukkueen pelityyli uuden päävalmentaja Krumesh Patelin alaisuudessa voisi sopia minulle. Äidinkieleni on muutenkin ruotsi, joten kulttuurisokkiakaan en usko usko rajanaapurissamme tulevan, vaikka toki uuteen maahan muuttaminen jännittää, Karsten miettii.

Näillä näkymin Karsten menee Ruotsiin vain pelaamaan, mutta seura tarjoaa tarvittaessa myös esimerkiksi junioreiden valmennustöitä. Luvuista pitävä nainen aikoo jossain vaiheessa elämäänsä hankkia maisterin tutkinnon, mutta tällä hetkellä elanto tulee koripallosta. Kolmosia hyvällä prosentilla heittävä Karsten haluaa jatkaa uraansa ulkomailla ja katsoa, mihin koripallo vie.

Omatoimitreeniä ulkona

Koronaepidemia sekoitti Karstenin harjoittelurutiinit.

181-senttinen Karsten on etevä heittämään kolmosia.

Koronan vuoksi Karstenin joukkueharjoittelu on ollut pitkään jäissä, eikä kuntosalillekaan ole päässyt. Siksi hän on harjoitellut paljon ulkona esimerkiksi mäkivetoja. Alun totuttelun jälkeen Karsten löysi balanssin yksilöharjoitteluunsa.

Kesäkuun alusta alkaen naisten maajoukkue alkaa treenata yhdessä, mutta esimerkiksi kaikki maajoukkuepelit on toistaiseksi peruttu. Maajoukkuepaikan vakiinnuttaminen ja Suomen kanssa pääsy EM-kisoihin ovat yhdet suurimmista Karstenin tavoitteista koripallon saralla.

57:ssä nuorten maajoukkuepelissä pelannut Karsten neuvoo koripallourasta haaveileville nuorille tekemään kovaa työtä unelmiensa eteen.

– Pitää olla valmis astumaan epämukavalle alueelle, mutta silti pelaamisen pitää olla hauskaa, siitä tulee nauttia.

Haastattelu: Antti Honkanen