Rintamalla Voznesenjessa jouluna 1941.
Tämä Tuomo Holopaisen kirjoitus oli alunperin tarkoitus ilmestyä Vuosaari-lehden itsenäisyyspäivän numerossa. Kirjoitus siirtyi kuitenkin tähän joulunumeroon muistuttamaan myös siitä, että joulujakin on Suomessa vietetty joskus vaikeissa ja erilaisissa olosuhteissa.
Rannalle himmeän lahden
Aurinko laskenut on
Kutsu jo soi iltahuudon
Taakka jo laskettu on
Taattoa muista sä silloin
Askel jo uupunut on
Lapset ja lastemme lapset
Teidän nyt vuoronne on
Hoivatkaa,
kohta poissa on veljet
Muistakaa, heille kallis ol’ maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa
Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi 6. joulukuuta 1917. Joten vietämme nyt 103. itsenäisyyspäivää. Itsenäistyminen merkitsi pienelle maalle suurta muutosta, sillä olimmehan eläneet vuosisatoja Ruotsin ja Venäjän vallan alla.
Suomen lippu ja isänmaalliset musiikkiesitykset ovat jälleen kerran nostaneet juhlamielen korkealle. Haminassa Euroopan korkeimpaan lipputankoon vedetään koripallokentän kokoinen lippu. Salon korkeus on 100 metriä.
Itsenäisyyttä on pitänyt puolustaa hyvin raskain menetyksin. Itsenäisyyspäivänä muistamme erityisesti sotiemme veteraaneja ja sotiemme uhreja kiitollisina vapaasta isänmaastamme.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Voznesenjessa oli vuonna 1942 7. divisioonan johtamispaikka.
Suomessa muistetaan erityisen talvisissa ja kylmissä olosuhteissa käyty talvisota, joka kesti 105 päivää päättyen maaliskuussa 1940. Joulukuussa 1940 alkoi toinen maailmansota, joka päättyi 75 vuotta sitten toukokuussa 1945.
Talvi- ja jatkosodan kauheudet ja uhraukset pelastivat itsenäisen Suomen. Sodissa taistelleet isämme ja isoisämme uhrasivat nuoruuttaan ja terveyttään myöhempien sukupolvien hyväksi.
Itsenäisyyden hinta oli kova; suuri joukko nuoria menetti henkensä tai vammautui loppuiäkseen tai saivat raskaita henkisiä muistoja. Sodissa kaatui tai katosi 91 500 ja haavoittui yhteensä noin 200 000, heistä vaikeasti vammautui 90 000. Sotaleskiksi jäi 30 000 naista ja sotaorvoiksi 50 000 lasta. Sodat ovat koskettaneet lähes kaikkia suomalaisia perheitä.
Isäni ja puolisoni isä olivat molemmat sotiemme veteraaneja. He eivät paljon kertoneet niistä ajoista. Suurella tarmolla ja ahkeruudella he kasvattivat lapset, hoitivat työnsä ja osallistuivat monenlaisiin talkoisiin oman asuinalueensa hyväksi. He antoivat perinnöksi aatteen, että ”kaveria ei jätetä”, ja että aina löytyy ihmisiä, jotka ovat avun tarpeessa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Päätepylväässä vuonna 1942 Syvärillä.
Sodan käynyt sukupolvi ei väistänyt vastuutaan maamme rakentamisessa ja yhteisten asioiden hoitamisessa. Heidän aikanaan syntyi suuret ikäluokat, jonka vanhempamme kasvattivat ja kouluttivat. Suomi kehittyi nopeasti menestyväksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Muun muassa eläkejärjestelmät, peruskoulu, terveydenhuolto uudet yliopistot, nopea teollistuminen ja modernin teknologien luominen olivat aikansa suuria saavutuksia.
Suomi on saanut vahvan aseman rauhanprosessien edistäjänä. Tästä suurimpana huomionosoituksena on presidentti Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto.
Leijonat myös veteraanien asialla
Me leijonat olemme vuosikymmeniä olleet sotiemme veteraanien asialla. Yksittäisiä veteraaneja on autettu eri puolilla maatamme ja olemme toteuttaneet suuria valtakunnallisia keräyksiä. Vuosina 2014–2015 Urjalan lions klubin aloitteesta toteutimme koko maan kattavan Kiitos Veteraanit -palveluaktiviteetin, jonka kohteena olivat kaikki sotiemme veteraanit, lesket, puolisot, sotilaspojat, lotat ja pikkulotat. Tarkoituksemme oli tehdä heille pieniä arkisia palveluksia ja ennen kaikkea kuulla heidän kertomuksiaan ja keskustella heidän kanssaan kiinnostavista asioista. Palveluaktiviteetin aikoina sotiemme veteraaneja oli noin 32 000, nyt enää 6 000.
Ymmärrettävästi nykynuorilla on vähemmän kosketuspintaa sotiin tai itsenäisyytemme alkuvuosiin. Monen nuoren lähellä ei ole enää isovanhempia, jotka kertoisivat henkilökohtaisesti sodan kauhuista tai itsenäisen Suomen alkutaipaleesta. Monille nuorille korkeatasoinen koulutus, terveydenhuolto, hyvinvointi ja kansainvälisyys ovat itsestäänselvyyksiä.
Vuosi sitten ei varmasti kukaan osannut odottaa, mitkä asiat juuri nyt vaivaavat mieltämme ja erityisesti päätöksentekijöiden mieliä. Maailmanlaajuinen koronavirusepidemia on kova haaste meille kaikille. Päättäjiltä vaaditaan suurta viisautta huolehtia turvallisuudesta, hyvinvoinnista, ja kilpailukyvystämme. En epäile hetkeäkään, ettei Suomi selviäisi myös tästä myllerryksestä. Nyt jos koskaan tarvitaan jälleen kerran yhteistä visiota maamme suunnasta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Joulunviettoa rintamalla Voznesenjessa vuonna 1941.
Kun olen kaivellut edesmenneen isäni arkistoja, olen löytänyt ison nipun vanhoja valokuvia sotien ajoita. Mustavalkoisten valokuvien pojankasvoiset sotilaat olivat nuoria. Heillä oli vanhemmat, sisaruksia, ystäviä, koulu- ja työkavereita. Mietin sitä pelkoa ja urheutta, joka vallitsi sotarintamalla. Mietin, miltä kehossa ja sydänalassa mahtoi tuntua, kun he taistelivat isänmaan puolesta. Millaisia ajatuksia heidän päässään liikkui? Mietin, miten suurta surua omien lasten ja läheisten kaatuminen aiheuttivat kotiväelle.
Itselläni päällimmäiset tunteet ovat kunnioitus ja kiitollisuus. Olen syvästi kiitollinen, että saan elää maassa, jossa vallitsee rauha.
Vanhemmillani ei ollut tapana kertoa sota-ajoista yhtään mitään. Äitini toimi kotirintamalla lottana. Isäni palveli lähes neljä vuotta, joukko-osastoissa, jotka taistelivat Karjalankannaksella. Viimeisen sotavuoden hän oli pataljoonan talousaliupseeri. Lopussa hänen ylennettiin vääpeliksi.
Sotiemme veteraanit ovat toteuttaneet periaatetta yhdessä tekemisestä ja veljeydestä, kaveria ei jätetä. Ne ovat periaatteita, joita ei voi ostaa ja joita ei voi sisäistää millään keinotekoisilla konsteilla. Ne ovat syntyneet, kun he yhdessä olivat kokeneet vaikeita hetkiä, toinen toistaan tukien ja kunnioittaen.
Ilman heidän rohkeuttaan, peräänantamattomuuttaan ja pitkäaikaista sitoutumistaan maamme rakentamiseen emme olisi nyt tässä.
Voimme olla ylpeitä siitä, mitä sotiemme veteraanit ovat saaneet aikaan kansakuntamme kriittisillä hetkillä ja rauhan aikana. Olen vakuuttunut, että kaikki kansalaiset ovat veteraaneille kiitollisia itsenäisestä maastamme.
Kiitollisin mielin toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.
Tuomo Holopainen
Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 2014–2015,
Lions Club Helsinki/Vuosaaren pitkäaikainen jäsen
