Iäkkäältä naiselta vietiin laukku – poliisi tutkii muitakin samankaltaisia rikoksia

Lauantaina 6.11. noin kello 17 Ulappasillan Mustankivenpuiston päässä seisoskeli tummiin pukeutunut mieskaksikko, joista toinen oli noin 160 cm pitkä ja toinen 190 cm. Lyhyempi, iältään noin 18-vuotias mies lähti seuraamaan kaupasta palannutta iäkästä naista, kunnes Pohjavedenkatu 10 D- ja E-rappujen välissä alkoi riuhtoa naisen yli olan ollutta laukkua. Nainen huusi apua, ja voimakkaasti laukkua repinyt mies pakeni kassin kanssa Vuotielle johtaviin portaisiin.

Paikalle apuun tulleet lapset soittivat hätäkeskukseen ja auttoivat lievästi loukkaantunutta naista. Osa lapsista lähti miehen perään ja löysi pusikosta Vuotien varrelta naisen laukun, josta ei oltu viety mitään. Voro pääsi pakoon.

Edellisviikolla uutisoimme vastaavanlaisista tapauksista toisaalla Vuosaaressa.

– Näiden juttujen esitutkinta on kesken ja asiat selvityksessä. Tapauksia tutkitaan tällä hetkellä erikseen, eikä ketään ole otettu kiinni, rikoskomisario Katri Lehti Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Katri Lehden mukaan tämänkaltaiset ikäihmisiin suunnatut rikokset eivät ole Helsingissä kovinkaan yleisiä. Vastaaviin tilanteisiin saattaa olla vaikea varautua ennalta.

– Voisi pyytää sukulaista tai ystävää mukaan, kun käy esimerkiksi pankissa tai kaupassa. Jos joutuu tällaiseen tilanteeseen, niin välittömästi yhteys hätäkeskukseen ja yrittää painaa mieleen tekijöiden tuntomerkkejä. Sivulliset voivat mahdollisuuksien mukaan seurata tekijöitä ja antaa poliisille tietoa, minne tekijät poistuvat tekopaikalta, Katri Lehti neuvoo.

Rikosten uhreja palvelee muun muassa maksuton Rikosuhripäivystys puh. 116 006 ja www.riku.fi

Teksti: Antti Honkanen