Milloin Mummotunneliin?

Mummotunneli on Teatteri Ihmeen uusin esitys Gabro-talossa. Näytelmän ensi-ilta on lauantaina 28.10.

Mummotunneli on Teatteri Ihmeen uusin esitys Gabro-talossa. Näytelmän ensi-ilta on lauantaina 28.10.

Mummotunneli on nyt muutakin kuin ravintolakeskittymä keskustassa. Mummotunneli on Teatteri Ihmeen uusi näytelmä, jonka ensi-ilta nähdään Gabro-talossa lauantaina 28.10.2023 kello 17.

Näytelmän rakentuminen on ollut pitkällinen prosessi, jonka käynnistyminen tapahtui jo vuoden 2022 alussa budjetoinnilla ja rahoitusanomuksilla, esitystilojen hankkimisella ja samalla päivittämällä tekstiä ja miettien näytelmän rakennetta uusiksi, kuitenkin kunnioittaen Jukka Lehdon alkuperäistekstiä.

– Mutta kun olen seurannut harjoituksia, olen vakuuttunut ja vaikuttunut niin tarinasta kuin näyttämö-tiimin työstä, tuottaja ja dramaturgi Eero Hildén kertoo.

– Kun tulin ohjaamaan Mummotunnelia en ollut tietoinen käsikirjoituksesta enkä edes tuolloin tyylilajista, mutta alkukeväästä Eeron kanssa keskustellessa minulle aukesi monta olennaista asiaa näytelmästä ja Teatteri Ihmeen tavasta tehdä käsikirjoituksista näytelmiä, ohjaaja Säde-Maarit Helenius sanoo.

Näyttelijöiden kokoaminen oli keväällä jännittävä prosessi aikataulusovitteluineen. Perusporukka saatiin nopeasti kasaan, mutta pari roolia oli hieman työläämpiä. Se on ymmärrettävää, kun on kyse kahdeksan näyttelijän, kahden ohjaajan, tuottajan ja näyttämötekniikan kalenterien yhteensovittamisesta. Jo kesällä tehtiin päätös, että aloitusta siirretään elokuusta lokakuulle.

– Uudessa teatterissa oli mielenkiintoista aloittaa, kun ei ollut toimintatavat vielä selvillä. Mutta nopeasti saimme näyttelijöiden ja koko ryhmän kanssa työt käyntiin ja pian tutustuin teatteriyhdistyksen hallintoryhmään ja muihinkin teatterityömme mahdollistajiin, Säde-Maarit Helenius muistelee.

Ohjaustyössä on mukana myös Päivi Turunen, joka on auttanut niin työskentelymetodien kuin harjoitustenkin kanssa.

– Näyttelijät ovat kokeneita ja osaavia, mikä on tuonut vahvaa uskoa koko Mummotunneli-projektiin, Eero Hildén toteaa.

Mummotunneli-näytelmä kertoo kolmen tyttären ja miniän tuntemuksista, kun Alma-äiti alkaa hidastumaan niin jaloista kuin päästäänkin. Tulisiko jo luopua kotihoidosta ja siirtää äiti palvelutaloon tai jonnekin? Päätös täytyisi tehdä nyt, mutta? Onneksi Almalla on ”kotihoidon tehotiimi”, joka tuo puhtia Alman elämään, samoin kun odotettu matka sinne jonnekin…

Esitykset Gabro-talossa, Leikosaarentie 20 (ovi Mustankivenpolun puolella).

Muut esitykset viikonloppuisin aina kello 17, su 29.10., la 4.11., su 5.11., to 9.11. (klo 18)., la 11.11., la 18.11., su 19.11. Liput 22/20 €, www.hs.fi/menokone/events/83725

Ryhmät sovitusti. Lisätiedot ja varaukset: teatteriihme@gmail.com, tekstiviestit p. 046 520 2446.