Aloite Vuosaaren yhteisötalon jatkamisesta

Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) on tehnyt 15.1.2025 valtuustoaloitteen Vuosaaren Pohjoisella ostoskeskuksella olevan yhteisötalon (ent. Vuosaaren lähiöasema) toiminnan jatkumisesta. Aloitteessa todetaan:

”Loppuvuodesta kantautuneiden tietojen mukaan Vuosaaren Pohjoisella ostoskeskuksella olevan Vuosaaren yhteisötalon tai paremmin vanhalta nimeltään tunnetun lähiöaseman tulevaisuus on uhattuna. Nyt yksikön toiminnan on ilmoitettu päättyvän sen myötä, kun vanha ostoskeskus puretaan. Uuteen ostoskeskukseen ei ole nyt suunniteltu tilaa lähiöasemalle. Ajatuksena on, että toiminta jatkuisi Vuosaaren keskustassa hyödyntäen Vuotalon tiloja. Viimemainitussa paikassa ei ole kuitenkaan vapaita tiloja kyseiseen tarkoitukseen.

Toisen tai vaikka mielellään kolmannenkin uuden asukastilan avaaminen Vuosaareen kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, mutta ei toiminnan lopettaminen Pohjoisessa ostoskeskuksessa. Sen seudulla asuu monia, jolle matka bussilla Vuosaaren keskustaan ei ole iän tai jonkun muun syyn takia helppoa.

Erilaiset seurat ja yhdistykset tarvitsevat myös tiloja kokoontua eri puolilla Vuosaarta. Vuosaari on 40 000 ihmisen kaupunginosa.

On tärkeää, että Helsingin ostoskeskuksissa on muitakin tiloja kuin kauppoja asukkaille kokoontua.

Vuosaaren tasapainoinen kehittäminen, joka on kaupungin tavoite, ei ole ainoastaan uusia asuntoja ja kauppoja. Niitä enemmän alueella tarvitaan kattavia kaupungin palveluita. Tämä koskee niin terveyspalveluita kuin asukastiloja. Alueelle luvatun seniorikeskuksen viivästyminen tekee entistä tärkeämmäksi ylläpitää useita asukastiloja, joissa voidaan järjestää myös päivätoimintaa ikäihmisille.

Ehdotan valtuustoaloitteella, että uudesta Vuosaaren Pohjoisesta ostoskeskuksesta hankitaan tila jatkaa yhteisötalon nykyistä toimintaa. Lopettamisen sijaan toimintaa vahvistetaan ja kehitetään.”