
Helmareiden kokoonpano helmikuun Kansojen liigan otteluihin.
Suomen naisten jalkapallon A-maajoukkue eli Helmarit aloittaa Kansojen liigan ottelunsa helmikuussa. Vastaan asettuvat Serbia ja Unkari vieraskentillä. Päävalmentaja Marko Saloranta nimesi tiistaina 11.2. joukkueen avausotteluihin.
Ryhmässä on ensimmäistä kertaa mukana entinen vuosaarelainen FC Viikinkien kasvatti Helmi Raijas. Puolustaja siirtyi täksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan Växjö DFF:n riveihin. Viime kaudella HJK-paidassa pelannut Raijas nimettiin A-maajoukkueeseen jo viime kesänä, mutta hän joutui jäämään tuolloin pois loukkaantumisen vuoksi. Vuosaari-lehti haastatteli Raijasta Ruotsiin siirtymisen tiimoilta alkuvuodesta 2025.
Muita Helmareiden entisiä vuosaarelaisia ja FC Viikinkien kasvatteja ovat Ruotsin Hammarby IF:stä täksi kaudeksi Englannin pääsarjaan West Ham Unitediin siirtynyt puolustaja Eva Nyström sekä Italian pääsarjan U.C. Sampdoriassa pelaava keskikenttä tai puolustaja Nora Heroum.
Suomi kohtaa Serbian perjantaina 21.2. ja Unkarin tiistaina 25.2. Kumpikin ottelu alkaa kello 19 Suomen aikaa ja ovat nähtävissä Yle TV2:ssa.