Viime viikolla vietettiin Vuosaaren uusitun kirjaston avajaisviikkoa monipuolisen ohjelman merkeissä. Yleisöllä oli mahdollisuus tutustua Vuotaloon opastetuilla kiertokävelyillä. Viikolla kuultiin myös kirjailija- sekä luennoitsijavieraita ja saatiin nauttia Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorvikvartetin taidokkaasta esityksestä (yläkuvassa).
Lapsiasiakkaitakaan ei oltu unohdettu, heille oli esimerkiksi järjestetty Merkkarit-bändin menevä lastenkonsertti uudella Stage-alueella. Tapahtumat kiinnostivat yleisöä ja kävijöitä riitti!

Merkkarit-bändi viihdytti kaikenikäisiä.

Kirjaston lastenosastolle on tullut uusia ”leijuvia” sohvia.
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

