
Vuosaaren tietunnelin varareitin lisäparannukset saadaan liikenteelle käyttöön viikon 40/2025 lopussa. Seuraavaksi kiertotien toimivuutta testataan liikenteellä 6.–9.10. Testauksen aikana tunneli on kokonaan suljettu ja liikenne ohjataan parannetulle varareitille.
Vuosaaren tietunnelin varareitin työmaa-aikaiset lisäparannukset otetaan liikenteelle käyttöön sunnuntaina 5.10., ja reitin toimivuutta päästään testaamaan 6.10. klo 22–9.10. klo 22. Reitti kulkee Itäväylältä Kallvikintien ja Niinisaarentien kautta Vuosaaren satamaan. Testauksen tarkoituksena on varmistaa, että liikenne sujuu mahdollisimman hyvin tunnelin ollessa ensi vuonna kiinni laajan saneerauksen vuoksi.
Testauksen aikana seurataan muun muassa liittymisen sujuvuutta Kehä III:lta Itäväylälle, uusien kaistojen toimivuutta Itäväylän ja Kallvikintien liittymässä sekä liikenteen sujuvuutta Niinisaarentien kiertoliittymässä, Satamakaaren liittymässä, Rahtarinkadulla ja Kallvikintiellä.
Varareitin toimivuutta arvioidaan maastossa eri mittauspisteillä sekä ajamalla reittiä säännöllisesti läpi muun liikenteen seassa. Lisäksi hyödynnetään drone-kuvauksia, Fintrafficin liikenteenmittauspisteitä ja -kameroita sekä reittidataa. Tarkastelussa ovat erityisesti ruuhkahuippujen liikennevirrat, suojatiet ja liittymien toimivuus.
Testauksella varmistetaan kiertotien toimivuus

Vuosaaren tunnelin kiertotie.
Vuosaaren tunnelin varareitillä otetaan sunnuntaina 5.10. käyttöön uusia väliaikaisia liikennejärjestelyjä, joilla parannetaan liikenteen sujuvuutta tunnelin rakennustöiden aikana:
● Itäväylällä ajo idän suuntaan muutetaan niin, että suoraan ajo on mahdollista vain vasemmanpuoleiselta kaistalta ja oikeanpuoleinen kaista on jatkossa vain Kallvikintielle kääntyville. Muutos mahdollistaa vapaan kääntymisen Kallvikintieltä oikealle idän suuntaan.
● Itäväylän ja Kallvikintien liittymän liikennevaloja säädetään, jotta liikenne virtaa liittymässä entistä paremmin etenkin ruuhka-aikoina.
● Kallvikintien ja Niinisaarentien kiertoliittymän eteläpuolella oleva bussipysäkki poistetaan käytöstä. Näin bussien pysähtymisestä aiheutuvat hidasteet poistuvat ja liikenne sujuu tasaisemmin. Samalla kiertoliittymän ohittava kaista otetaan kaikkien käyttöön.
● Katujakson Kallvikintien kiertoliittymä–Satamakaaren liittymä nopeusrajoituksia lasketaan neljäänkymmeneen kilometriin tunnissa, jotta liikenteessä ennakointi sekä liittymät ja kaistanvaihdot sujuvat entistä paremmin.
Vuosaaren tunnelin varareitille on tehty aiemmin tänä vuonna useita uudistuksia, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin tunnelin ollessa ensi vuonna remontissa. Merkittävimmät parannukset ovat olleet lisäkaistojen rakentaminen Itäväylän ja Kallvikintien liittymään sekä Niinisaarentien ja Kallvikintien kiertoliittymään. Lisäksi Niinisaarentien ja Porslahdentien kiertoliittymää sekä Niinisaarentien ja Satamakaaren liittymää on parannettu vastaamaan erikoiskuljetusten vaatimuksia. Myös talvikunnossapitoa nostetaan varareitillä korkeimpaan mahdolliseen luokkaan. Uudistukset testattiin kesällä, ja niiden pohjilta on suunniteltu kuluvana syksynä lisäparannuksia, joita testataan 6.–9.10.
Turvallisuusmääräysten vuoksi täyssulku

Arkistokuvassa Vuosaaren sataman maantietunneli.
6.1.2026 alkavien rakennustöiden ajaksi Vuosaaren tietunneli suljetaan vuodeksi kokonaan liikenteeltä, sillä tunneleiden tiukat turvallisuusmääräykset eivät salli liikennettä tunnelissa, jonka turvallisuusjärjestelmät eivät ole käytössä. Nämä järjestelmät ovat välttämättömiä, jotta häiriötilanteissa tunnelista voidaan pelastautua turvallisesti.
– Remontin aikana uusitaan kaikki keskeiset järjestelmät – paloilmoittimista ja savunpoistosta ilmanvaihtoon, kameroihin ja valaistukseen. Tekniikkaa tunnelissa riittää kuin pienessä tehtaassa, vaikka se ei autoilijoille tunnelin läpi ajaessa näykään. Samalla korjaamme myös tunnelin rakenteita sekä sen alla kulkevat vesi- ja sammutusjärjestelmät. Kyse on siis mittavasta kokonaisuudesta, jolla varmistetaan tunnelin turvallisuus pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Fintrafficin hankepäällikkö Jukka Värri.
Tunnelihanke on ollut monen toimijan yhteinen ponnistus. Fintraffic on tehnyt tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa, jotka ovat vastanneet kiertotien suunnittelusta. Suunnitteluvaiheessa on tehty paljon yhteistyötä myös sataman kanssa, sillä yli puolet tunnelin liikenteestä liittyy satamatoimintoihin.
Hanketiedot
Vuosaaren tietunneli vie Kehä III:lta Itäväylän eritasoliittymästä Vuosaaren satamaan. Tunneli on noin 1,5 kilometriä pitkä, ja siinä on kaksi ajokaistaa kumpaankin suuntaan. Eri suuntiin kulkevat autot ajavat omissa tunneliputkissaan. Päivittäin tunnelissa ajaa keskimäärin noin 7 650 henkilöautoa ja 2 700 raskasta ajoneuvoa. Tunneli avattiin vuonna 2008, ja yli puolet sen liikenteestä on satamaliikennettä.
Lisätietoa hankkeesta: www.fintraffic.fi/vuosaarentunneli