
Aurinkolahden uimarannan Uutelan puoleisessa päässä oleva työmaa enteilee uuden saunarakennuksen tuloa. Paikalle on tehty esimerkiksi myös ulkokuntosalin laajennus sekä parempia WC-tiloja.
Moni on ihmetellyt, mitä Aurinkolahden uimarannan Uutelan puoleisessa päässä on meneillään, kun aluetta on aidattu ja työkoneet mylläävät maisemaa.
– Uimarantaprojekti on OmaStadi-hanke, jossa uimarannalle toivottiin saunaa ja talviuintipaikkaa. Hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset saunan rakentamiselle sekä talviuinnin järjestämiselle, kertoo Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan ulkoilupalvelujen erityissuunnittelija Oleg Jauhonen Vuosaari-lehdelle.
Vuoden 2025 lopussa valmistunut talviuintilaituri vaurioitui osittain poikkeuksellisen suurten vedenpinnan vaihteluiden seurauksena viime talvena. Laituri on parhaillaan kunnostettavana, ja sen arvioidaan valmistuvan huhtikuun aikana.
Kunnostuksen jälkeen laituri toimii ympärivuotisena uintilaiturina mahdollistaen uimisen myös kesäkaudella. Talvikaudella laituri on ensisijaisesti saunan käyttäjien ja talviuintijäsenyyden lunastaneiden asiakkaiden käytössä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Talviuintilaituria kunnostetaan talven jäljiltä. Laituri on käytössä myös kesäkaudella.
– Alueella toteutetaan samanaikaisesti useita infraparannuksia mukaan lukien sähkö- ja putkityöt, valaistuksen kehittäminen sekä WC-tilojen perusparannus ympärivuotiseen käyttöön soveltuviksi. Lisäksi talviuinnin vaatteenvaihtokopit ja WC-kontit verhoillaan. Rantapelastajien valvomo- ja taukotila siirretään uuteen sijaintiin paremman näkyvyyden varmistamiseksi, ja myös tämä rakennus verhoillaan puupintaiseksi, Oleg Jauhonen listaa meneillään olevia töitä.
Saunasta kilpailutus
Saunatoiminnan osalta kaupunki toteutti kilpailutuksen vuoden 2025 aikana. Toimijaksi valikoitui Big Kapa Oy, jolla on aiempaa kokemusta yrittäjänä toimimisesta Vuosaaressa. Yrittäjä vastaa saunan rakennusluvan hakemisesta sekä toteutuksesta omalla aikataulullaan.
Kaupungin tavoitteena on, että sauna valmistuisi seuraavalle talviuintikaudelle, mikä merkittävästi parantaisi Aurinkolahden uimarannan palvelutasoa. Myös talviuinnin järjestää jatkossa Big Kapa Oy.
Ulkokuntosalin laajennus rannalla ja uusi sali Keulapuistoon

Rastilan Keulapuistoon on tulossa lasten leikkipaikan lisäksi uusi ulkokuntosali.
Sauna- ja talviuintihankkeen lisäksi rannalla on käynnissä toinen OmaStadi-hanke, jossa lisätään ulkokuntosaleja itäiseen suurpiiriin. Tämän hankkeen tavoitteena on ollut laajentaa Aurinkolahden uimarannan ulkokuntosalia.
Ulkokuntosali valmistui viime viikolla. Alueella on vielä osittain suoja-aitoja käynnissä olevien infratöiden vuoksi, mutta kuntosalialue on jo käytettävissä. Aurinkolahden uimarannalla on nyt yhteensä 13 painopakallista kuntosalilaitetta, joten kokonaisuus muodostaa varsin laadukkaan ja monipuolisen ulkokuntosalin.
– Tämän Aurinkolahden ulkokuntosalin laajennushankkeen myötä myös Keulapuisto Rastilan Keulatiellä saa täysin uuden ulkokuntosalin, jonka suunnittelu on jo loppusuoralla, erityissuunnittelija Jauhonen sanoo.
