Helsingin poliisilaitos tiedotti 11.3.2026, että se on siirtänyt syyteharkintaan tapauksen, jossa nelikymppisen helsinkiläismiehen epäillään myyneen verkon kauppa-alustoilla tuotteita, joita hänellä ei todellisuudessa ollut.
Helsingin poliisilaitos tiedotti 11.3.2026, että se on siirtänyt syyteharkintaan tapauksen, jossa nelikymppisen helsinkiläismiehen epäillään myyneen verkon kauppa-alustoilla tuotteita, joita hänellä ei todellisuudessa ollut.
Lauantaina 7.3. noin kello 23.30 aikaan syttyi kerrostalon porrashuoneessa pieni tulipalo, kun yhden asunnon ulko-ovi ja rappukäytävän irtaimistoa oli sytytetty tuleen Hiekkalaiturintiellä.
Ilta-Sanomat uutisoi 19.2.2026, että Kallahden Kalkkihiekantiellä myöhään lauantai-iltana 14.2. tapahtuneesta tapon yrityksestä epäillään 18-vuotiasta naista.
Poliisi sai lauantaina 14.2. kello 23.36 hätäkeskukselta tehtävän Kallahden Kalkkihiekantiellä yksityisasunnossa tehdystä väkivallasta. Tehtävälle lähti useita poliisin partioita.
Poliisipartioilla oli pakenevan auton seurantatilanne Helsingin Itäkeskuksessa perjantai-iltana 30.1. noin kello 21 aikaan. Herttoniemessä poliisipartion havainnut henkilöauton kuljettaja lähti pakenemaan kohti Vuosaarta.
Tiistaina 27.1. noin kello 20 menehtyi henkilö Kauppakeskus Columbuksessa. Tapauksessa ei epäillä rikosta.
Lauantaina 24.1. kello 15.45 aikaan joutui kaksi ihmistä veden varaan Vartiosaaren lähettyvillä Kallahden selällä, kun jää petti heidän altaan.
Sunnuntaiaamuna 18.1. klo 05.30 heräsi Kurkimoisiossa rivitalossa asuva perhe oven kolinaan. Lopullisen hälytyksen ja herätyksen tekivät perheen valppaat koirat. Tuntematon mies pyrki ovesta sisään.
Lauantaina 17.1. Vuosaaren uimahallissa meinasi hukkua 11-vuotias tyttö. Valppaana olleet uimavalvojat pelastivat hukkumaisillaan olleen ja jo elottomaksi menneen tytön.
Eläkkeellä oleva poliisi Jari Veijalainen kirjoitti yhdessä Ylen rikostoimittaja Jesse Mäntysalon kanssa Vuosaaren palkkamurha – Volkan Ünsalin tapaus -kirjan. Veijalainen kertoo Vuosaari-lehden haastattelussa murhatapauksesta ja sen erikoisuuksista.
Yle uutisoi 8.1.2026 Helsingin käräjäoikeuden jakamista tuomioista, jotka liittyvät syksyllä 2025 Vuosaaren satamassa paljastuneeseen kokaiinin maahantuontiin.
Torstaina 8.1.2026 kello 16.24 aikaan sai pelastuslaitos ilmoituksen rakennuspalosta Kaivonkatsojantiellä.
Helsingin poliisi pyytää havaintoja Vuosaaressa kadonneesta 22-vuotiaasta miehestä. Viimeiset havainnot hänestä tehtiin 15.12.2025.
Mustavuoren vanhasta kaivoslammesta nostettiin 2,5 autoa ylös 18.11.2025. Helsingin kaupunki nosti ja kuljetti autot pois lammesta. Poliisi oli kiinnostunut, liittyykö yksi nostetuista autoista vuoden 2005 Seppo Korhosen katoamiseen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 28.11. kaksi ruotsalaismiestä seitsemän vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista. Oikeudessa käsiteltiin rikoskokonaisuutta, jossa Vuosaaren satamaan salakuljetettiin Kolumbiasta kokaiinia merikontissa.
Tulli paljasti törkeän huumausainerikoksen, jossa Suomeen salakuljetettiin merikontissa noin 45 kiloa kokaiinia Ecuadorista. Katukaupassa erän arvoksi arvioidaan noin 4,5 miljoonaa euroa. Rikos paljastui syyskuussa 2025 Vuosaaren satamassa toteutetussa operaatiossa.
Perjantaina 21.11. kello 18.39 aikaan syttyi kerrostalohuoneistossa Hiekkalaiturintiellä tulipalo.
Mustavuoren kaivoslammesta löydetyistä autoista nostettiin tiistaina 2,5 autoa ylös. Keskusrikospoliisi tutkii, liittyykö lammesta löydetyistä autoista yksi vuonna 2005 kadonneen Seppo Korhosen tapaukseen.
Tiistaina aamupäivällä 28.10. lenkkeilijän päälle hyökkäsi koira Vuosaarenhuipun hiekkatiellä. Hänen avukseen tulivat lähistöllä harjoitelleet Panssariprikaatin varusmiehet.
Poliisi pysäytti Vuosaaren sataman tietunnelissa tiistaina 21.10.2025 henkilöauton ylinopeuden vuoksi. Tarkastuksessa havaittiin autosta muistakin rikkeitä.