Vuosaarelaisella vauhtiveikolla tähtäimenä SM-kulta rataveneilyssä

Kimi Eskelinen vanhan kilpaveneensä edessä.

Kotkan Pursiseuraa edustava Kimi Eskelinen haaveilee ajavansa parin kauden kuluttua Formula 4 -luokassa, jossa ajetaan jopa 120 kilometriä tunnissa.

Haastattelimme Vuosaaressa kasvanutta ja yhä koulunsa loma-aikoina täällä asuvaa Kimi Eskelistä 21.2.2018 (lehti n:o 7/2018), kun nuorukaisella oli edessään toinen kausi rataveneilyn GT30-luokan SM-sarjassa. Lopulta kauteen 2018 mahtui Suomessa kisailun lisäksi myös muun muassa MM-kilpailut, joissa Eskelinen joutui täyden vauhdin onnettomuuteen. Oli aika päivittää veneilevän vauhtiveikon kuulumiset.

Mihin muihin kuin viiden osakilpailun SM-sarjaan osallistuit kaudella 2018?
– Lisäksi osallistuin
heinäkuun lopulla EM-kilpailuihin Viron Tallinnassa ja syyskuun alussa MM-kilpailuihin Englannin Rother Valleyssa.

Miten kausi 2018 sujui sinulta?
– 8:n
venekunnan SM-sarjassa sijoituin 6:nneksi, joten siltä osin kausi ei mennyt odotusten mukaisesti, sillä vanhan veneen vauhdin kanssa oli haasteita.

16:sta veneen EM-kisoissa olin aika-ajoissa 13:s. Koko kilpailu jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, kun saksalainen Mario Alex loukkaantui vakavasti hänen veneensä kaaduttua aika-ajoissa.

MM-kilpailuissa olin ainoa suomalainen. Kilpailuun osallistui 14 venettä, aika-ajoissa olin 6:s. Ensimmäisessä erässä kaadoin veneeni täydessä vauhdissa sijalta 7. Veneeni keula nousi tuulenpuuskassa ylös, ja ilmalennon jälkeen vene päätyi katon kautta ympäri veteen. Pääsin veneestä omin avuin pintaan, kunnes lääkintähenkilökunta vei minut rantaan. Onnekseni selvisin veneeni kanssa pienin tällein rytäkästä ja sain vielä jatkaakin kilpailussa. Lopuissa kolmessa erässä sijoitukseni oli 8:s, 9:s ja 7:s. Kokonaispisteissä olin 9:s.

Kimi Eskelinen ajaa veneellään.

GT30-luokan veneet painavat kuskin kanssa minimissään vain 250 kiloa. Näin kevyellä veneellä 90 kilometrin tuntivauhti tuntuu hurjalta. MM-kisojen kisalähdön täyden vauhdin onnettomuudesta Kimi Eskelinen selvisi säikähdyksellä.

Mikä oli suurin oppi, jonka sait kilpavenekaudesta 2018?
– Jouduin laiminlyömään k
isakauden aikana fysiikan treenaamista, sillä venettä rakennettiin, säädettiin ja korjattiin koko ajan. Ensi kaudella tämä asia muuttuu, sillä minulla on uusi vene. Aion myös harjoitella veneellä ajoa paljon enemmän veneen muokkaamisen sijaan.

Mikä oli parasta kaudessa 2018?
– MM-kilpailuihin osallistuminen oli parasta. Ajoimme autolla peräkärryä vetäen yli 5 000 kilometriä edestakaisin Suomesta Englantiin, ja sain edustaa ainoana suomalaisena Suomea MM-kilpailuissa.

Missä asiassa kehityit eniten lajissasi viime kaudella?
– Kehityin eniten v
eneen muokkaamisessa ja veneen muokkauksien toteuttamisessa. Pystyn analysoimaan venettä ja huomaamaan paremmin, miten muutokset kalustoon vaikuttavat.

Vieläkö treenaat rataveneilyä Vuosaaren edustalla?
Kesällä varmasti treenaan Vuosaaressa monesti, mutta keväällä ja syksyllä luultavasti pääasiallisesti Kotkassa, jossa opiskelen yhä ammattiopistossa vahtikonemestariksi.

Miltä tulevan kauden kisakalenterisi näyttää?
– K
ilpailen taas täyden SM-sarjan ja osallistun Kotkassa järjestettäviin GT30-luokan MM-kilpailuihin. Lisäksi PM- ja EM-kilpailut kiinnostavat, jos ne järjestetään sopivassa paikassa ja tiimillä on käytettävissä sponsorirahaa niihin.

Kimi Eskelinen tulee veneellään maihin Kallahdessa.

17-vuotiaan Kimi Eskelisen venetiimin uusi kalusto julkaistaan Helsingin venemessuilla 9.2.2019. Tässä kuvassa Eskelinen on vanhan veneensä päällä Kallahden Kalkkihiekantorin laiturissa.

Missä asiassa aiot olla parempi venekuski ensi kaudella?
– Oma kuntoni tulee olemaan paljon parempi, jolloin kilpailuihin pystyy keskittymään enemmän. Lisäksi kalustoa on uusittu todella paljon.

Mitkä ovat tavoitteesi kilpailuvenekaudella 2019?
– Tavoitteena on tulevalla kaudella voittaa Suomen mestaruus ja sijoittua korkealle MM-kilpailuissa.

Haastattelu: Antti Honkanen
Kuvat: Kimi Eskelinen