Marttajärjestö täyttää 120 vuotta – Vuosaaren Marttayhdistys ry perustettiin jo vuonna 1953

Maire Karttunen.

Puhujana Vuosaaren Marttayhdistyksen puheenjohtaja Maire Karttunen.

Marttatoiminnan perustamiskokous pidettiin 29.3.1899. Tällöin Lucina Hagmanin johdolla perustettiin Sivistystä kodeille -järjestö. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön leimaamaa aikaa. Naisasiayhdistys otti tehtäväkseen kotien aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin parantamisen. Parhaimmaksi tavaksi auttaa perheitä osoittautui kodissa tarvittavien tietojen ja taitojen opettaminen. Järjestöstä tuli kotitalousneuvontajärjestö. Senaatti ei kuitenkaan hyväksynyt järjestön sääntöjä, joten niitä muutettiin ja Alli Nissisen ehdotuksesta järjestön uudeksi nimeksi tuli Martta-yhdistys. Yhdistys aloitti toimintansa kaksikielisenä. Vuodesta 1924 lähtien suomenkielinen Marttaliitto ja ruotsinkielinen Finlands svenska Marthaförbund ovat toimineet erillisinä.

Käyntejä koteihin

Toiminta aloitettiin vuosina 1899 ja 1900 tekemällä tutustumiskäyntejä koteihin. Käyntejä suorittivat kesälomallaan olevat opettajaneidit kartoittaen kotien olosuhteita ja samalla opastaen emäntiä ja perheenäitejä erilaisissa tehtävissä. Näillä kotikäynneillä yhdessä perustettiin kasvimaita, suunniteltiin ulkohuoneen rakentamista, tutustuttiin tuholaisten torjuntaan, saatiin vihjeitä lasten kasvatukseen ja harjoiteltiin järkevää kotitalouden hoitoa. Alkuvaiheen jälkeen palkattiin työhön neuvojia.

Kurssitoiminta mukaan

Toiminnan alkuvuosina luotiin pohja nykyiselle marttatoiminnalle. Ensimmäisestä syksystä lähtien pidettiin kylissä ja kaupunginosissa mm. kouluissa ompeluiltoja kansannaisille ja tehtaantytöille. Ohjelmassa oli esitelmiä, laulua ja keskustelua alustusten pohjalta. Kurssitoiminta laajeni 1900-luvun alussa. Martat järjestivät ruuanlaittokursseja, käsityökursseja ja muita kursseja mm. kananhoidosta. Talousneuvontaa alettiin järjestää 1930-luvulla.

Tietojen ja taitojen opettaminen

Marttatoiminnassa on ollut nähtävissä samat pääperiaatteet vuosikymmenestä toiseen. Tärkeätä on ollut tietojen ja taitojen opettaminen, fyysinen ja henkinen hyvinvointi jäsenistön keskuudessa ja lähiympäristössä ulottuen nykyisin kehitysmaihinkin. Marttojen toiminnan kohteet ja toimintatavat ovat muuntuneet kunkin ajankohdan tarpeiden mukaan. Sota-aikana ja sen jälkeisen jälleenrakentamisen aikana opetettiin mm. korvikkeiden käyttöä. Suomessa elettiin 1950-luvulla suurperheiden aikaa. Naisten työssäkäynnin lisääntyminen vähensi kodinhoitoon jäävää aikaa. Marttajärjestö aloitti opastuksen työtä helpottavien välineiden käytöstä. Yhteiskunnan vaurastumisen myötä on marttatoimintaan tullut mukaan myös käynnit teattereissa, taidenäyttelyissä jne. Samoin tehdään erilaisia tutustumiskäyntejä ja retkiä. Marttailloissa on paljon terveysvalistusluentoja. Martat järjestävät erilaisia tempauksia, kuten vauvanpeittoja Uuden lastensairaalan pienille potilaille ja tänä vuonna sukkia ensimmäisen lapsensa saaville äideille.

Hyvä arki kuuluu kaikille

Nyt 2010-luvulla marttojen neuvonta on kaikkien saatavilla netissä www.martat.fi-sivuilla. Juhlavuoden teema kiteytyy Hyvä arki kuuluu kaikille -tunnuslauseeseen. Kestävä arki on hyvää, terveellistä, edullista ja turvallista ruokaa sekä valintoja, jotka vaikuttavat myönteisesti ympäristöön sekä lähellä että kaukana elävien hyvinvointiin.

Vuosaaren vanhin suomenkielinen yhdistys

Vuosaaren Marttayhdistys ry perustettiin vuonna 5.3.1953. Aloite marttayhdistyksen perustamisesta tuli Lohjan Kalkkitehdas Oy:n toimitusjohtajalta vuorineuvos Petter Forsströmiltä. Perustamiskokouksessa oli läsnä 20 henkilöä, nimekseen yhdistys sai silloin Nordsjön Marttayhdistys. Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut vuosi vuodelta, viime vuoden lopussa jäseniä oli 87. Marttailtapäiviä vietetään Vuosaaren kirkolla, tilaisuuksissa on erilaisia luentoja. Yhdistyksessä toimii myös käsityöryhmä, Kässärit, jotka neulovat, virkkaavat, ompelevat ja askartelevat.

Maailman suurin marttailta

Marttajärjestö juhlii tänä vuonna 120-vuotiasta taivaltaan monin eri tavoin. Marttayhdistykset ympäri Suomen viettivät torstaina 31.1.2019 Maailman suurinta marttailtaa. Myös Vuosaaren Marttayhdistys ry järjesti tapahtuman Vuosaaren kirkolla. Tervetuliaispuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja Maire Karttunen. Tilaisuudessa säestäjänä toimi Riitta Hirvonen. Yhdessä lauletun Marttalaulun jälkeen varapuheenjohtaja Helena Wagner luki Marttaliiton lähettämän tervehdyksen. Kahvitarjoilun jälkeen aloitettiin laulamalla marttajärjestön perustajäsenen Alli Nissisen sanoittama laulu Illan iloksi. Laulu johdatteli juhlavieraat mukavasti seuraavaan ohjelmanumeroon. Katsauksen marttajärjestön historiasta piti yhdistyksen puheenjohtaja. Lopuksi Vuosaaren Marttayhdistys ry:n toimintaa esitteli Lilja Järvinen.

Marttailu on mukava harrastus, joka tuo uusia ystäviä, uutta tietoa ja uusia taitoja. Martoissa tahto osata itse muuttuu toiminnaksi. Martoissa on hauskaa ja yhdessä tekeminen on kivaa.

Teksti: S. R.
Kuvat: Leena Karinen