Hömötiaisen kodinrakentaminen

Hömötiainen.

Hömötiainen. Kuva: Markku Piipponen

Vaikka hömötiaisella (Parus montanus) on hentoisen näköinen nokka, se mielellään kaivertaa itse pesäkolonsa lahoaviin pystyssä oleviin leppiin tai koivuihin. En tiedä, kuinka mielellään lintu sen tekee, mutta ehkä pesintätulos on ”omassa” itse kaiverretussa kolossa parempi.

Montanus tarkoittaa metsäistä tai vuorimaisemaa. Lintu pesii joskus myös pönttöihin. Viime vuoden pönttötalkoot kuulostivat hivenen yliampuvilta. Eihän kolopesijöitten historiaan sisälly ihmisen tekemiä pönttöjä, ja pullasorsien sekä oravien ruokintakin on kyseenalaista eläinrakkautta. Olen tosin itsekin rakennellut aikoinani pöllön ja pikkulintujen pönttöjä ja tuulihaukoille pesäalustoja.

Ilmastonmuutoksella ei ole minkäänlaista vaikutusta hömötiaiskannan vähenemiseen. Lajihan pesii Balkania ja Turkkia myöten ja maassamme Lappiin saakka. Aikaisemmin laji oli hyvin yleinen varsinkin metsäseuduilla. Aamutelevisiossa lintujen ruokintapaikalla näkyi Helsingissäkin ”hömppä”. Uhanalaisuusluokituksessa hömötiainen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, vaikka maassamme tavataan puoli miljoonaa paria niitä, siis miljoona sukukypsää yhteensä. Tunturipöllö, joka ei joka vuosi pesi maassamme, on luokiteltu vähemmän uhanalaiseksi. Osaltaan lajin sircumpolaarisuus selittää syyn. Pöllöt vaeltavat sopulitilanteiden mukaan taigalla itä-länsisuunnassa myyräkantoja etsien.

Urheiluun kyllä panostetaan reilusti. Mustavuoren parkkipaikalla pari vuotta sitten sain kävellessäni keinolumitettujen latujen vieressä ”murhaavia” katseita osakseni, olinhan astunut himohiihtäjien reviirille. Eräs kuntoilija piti vanhoja pystyyn kuolleita puita turvallisuusriskinä. Nyt metsät ovat usein samanikäistä ja -lajista istutusmetsää, joka ei tarjoa riittävästi lahopuuta ötököille tai linnuille. Monet eläinlajien väliset muutokset ja myös vakavammat ympäristömuutokset ovat ihmisen aiheuttamia, yksipuolinen metsänhoito, perinteiset maisemanhoidot, maanviljelys ja liikalaidunnus, jotka ovat vuosituhansien historiassamme aiheuttaneet maan köyhtymistä ja eroosiota. Polttopuiden kerääminen esimerkiksi Sahelin alueella lisää myös aavikoitumista.

Hömötiaisen erottaminen Virossa pesivästä viitatiaisesta vaatii harjaantumista, samoin lapintiaisesta ja balkanintiaisesta. Muut harmahtavat tiaiset ovat sen verran paikallisia, että en ainakaan tietoisesti ole niitä tavannut. Hömötiaisella on kyky paikkalintuna alentaa ruumiinlämpöään kovilla pakkasilla viitisen astetta säästäen näin energiankulutusta. Ruokailu eri osissa puuta on tiaisten tapa selvitä talven yli. Kuusitiainen ja hippiäinen ruokailevat oksien latvustossa, tali- ja sinitiainen keskiosassa ja ”hömppä” sekä puukiipijä oksien tyvessä ja rungolla.

Matalaääninen tsäkätys paljastaa taukoa pitävälle retkeilijälle hömötiaisen läsnäolon, voipa lintu tulla syömään kädestäkin. Sympaattinen perustiainen, joka kärsii lähinnä lahopuiden puutteesta.

Teksti ja kuva: Markku Piipponen