Harmaahaikara ei kaiketi lapsia tuo?

Harmaahaikaran tyypillinen lentokuva kuuppamaisine siipineen kaula mutkalla.

Harmaahaikaran tyypillinen lentokuva kuuppamaisine siipineen kaula mutkalla.

Ensimmäiset harmaahaikarat tavattiin maassamme sata vuotta sitten. Nyt niitä on Vanhankaupungin lahdella, Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä Viikissä satakunta yksilöä. Vuosaaressakin oli viime syksynä niitä kymmenittäin. Kaikki eivät ole vielä pesiviä pareja, mutta kannan kasvu on ollut valtava. Pesimäsaaret ja luodot ovat vähän murheellista katseltavaa, vähän niin kuin merimetsoillakin.

Harmaahaikara käyttää pääasiassa kalaa ravinnokseen. Linnut pesivät yhdyskunnittain, niiden pesät ovat melkein kiinni toisissaan. Harmaahaikara saalistaa lähinnä ns. roskakalaa, särkiä ja muita vähempiarvoisia kaloja. Vesistöjen rehevöitymisen estämiseksi niitä pitäisi ihmisenkin pyytää. Saattaa siinä mennä muutama kuhanpoikanenkin Vartiokylänlahdella, joka on maamme parhaita kuhapaikkoja.

Lähimmät pesinnät ovat Östersundomin lahdilla, mutta on vain ajan kysymys milloin sitä tapahtuu Vuosaaressa. Pesivä parimäärä on jo yli 1 000 pesintää Suomessa. Syksyinen muuttoliike Virosta tuo myös esiaikuisia haikaroita maahamme.

Harmaahaikaran sukupuolet ovat samannäköisiä. Harmaahaikara (Ardea cinerea) on ylväs ilmestys väijyessään kaloja aivan liikkumattomana tuntikausia. Jalustalla kuvatessa voi käyttää pitkiä valotusaikoja. Siiveniskut ovat sen verran verkkaiset, että lentokuvatkin onnistuvat hyvin. Lintu pitää lennossa kaulushaikaran tavoin kaulaansa ”mutkalla”. Kattohaikarat ja kurjet lentävät kaula suorana. Harmaahaikaraa ei oikein voi sekoittaa mihinkään muuhun lintuun. Siipien kärkiväli on lähes kaksi metriä, joten upea ilmestys joka tapauksessa on.

Harmaahaikaran molemmat emot hoitavat poikueensa kiitettävästi. Tämä oli sanottu ihmisen näkökulmasta. Jokaisella eliölajilla on omanlaisensa selviytymisstrategia.

Kaulushaikaroitakin on muutamia yksilöitä tavattu Helsingissä, samoin merikotkia. Harmaahaikaroiden ”suojelu” ei ainakaan näillä näkymin tarvitse mitään toimenpiteitä. Parikymmentä vuotta sitten oli Turun lähellä kattohaikara, joka alkoi rakentaa pesäänsä maanviljelijän navetan katolle. No, isäntä ei siitä pitänyt, joten hän ampui sen haulikolla ”varmuuden vuoksi”. Oli kuulemma kironnut ja sanonut, että mitäs kurki tänne risuja rupeat kantamaan. Voi olla, että tämä oli harmiton juttu vain. Asenteet ovat onneksi muuttuneet oikeaan suuntaan. Kyllähän sammakoita ja pikkukalaa vesistöissämme riittää.

Teksti ja kuva: Markku Piipponen