Metsän tarina

Vuosaarelaisilla on syytä juhlaan. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 20.10.2020 yksimielisesti jättää Meri-Rastilan rantametsän rakentamatta ja siirtää Rastilan leirintäalueen rakentamista. Päätöksen myötä säilyy luontoarvoiltaan tärkeä metsäalue ja merkittävä osa seudullista vihersormea. Rastilan leirintäalueen rakentamisen siirtämisen myötä pelastuu leirintäalueen lisäksi kappale kaunista kulttuurimaisemaa leirintäalueen kupeessa, Rastilan kartanon alue. Meri-Rastilan rantametsä ja Rastilan kartanon alue muodostavat vehreän portin Vuosaaren sillan kautta Vuosaareen saavuttaessa. Kiitos kuuluu kaikille lautakunnan jäsenille sekä vuosien saatossa sitkeästi asiaan vaikuttaneille asukkaille.

Rantametsä on merkittävä paitsi luontoarvoiltaan, myös tärkeä ulkoilualue asukkaille. Koronakurimuksen keskellä kaupunkilähiluonnon merkitys on entisestään kasvanut. Korona-keväänä Rastilan rantametsä oli yksi kaupungin ruuhkaisimmista ulkoilualueista.

Metsällä on ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen keinoissa merkittävä rooli. Luonnon monimuotoisuuden säilyminen on elinehto meille kaikille. Monimuotoisuus vaatii riittävän laajojen luontoalueiden säilyttämistä sekä vihersormien vaalimista.

Meri-Rastilan rantametsän puolustaminen on kahdenkymmenen vuoden mittainen sinnikäs taisto. Metsätaiston aikana on kirjoitettu lukuisia lausuntoja, järjestetty tapahtumia ja kuulemistilaisuuksia. Our City -hankkeen yhteydessä alueelle laadittiin myös vaihtoehtokaava. Vaihtoehtokaava, joka sisälsi ehdotuksen Meri-Rastilan täydennysrakentamisesta ja luontoalueen säilyttämisestä, tyrmättiin kaupunginvaltuustossa niukasti. Kaavaa pidettiin tuolloin mahdottomana. Muutama vuosi päätöksen jälkeen kaupunki kuitenkin aloitti mittavan täydennysrakentamishankkeen Meri-Rastilan alueella kaupunkiuudistuksen nimellä. Alueen aktiivit katsoivat, että tilanne oli muuttunut eikä antanut periksi: Metsä on ehdottomasti säilytettävä sekä uusien että nykyisten asukkaiden virkistykseksi ja kaupungin perustelut metsään rakentamiselle olivat poistuneet.

Juhli kanssamme metsän ja kartanomaiseman säilymistä turvallisesti nauttimalla metsäkävelystä raikkaassa ulkoilmassa yksin tai pienellä tutulla porukalla. Muista turvavälit myös ulkona. Meri-Rastilan rantametsän nähtävyyksiä ovat tuhansia vuosia vanha pirunpelto ja satavuotiset korkeat männyt, rehevä rantaniitty ja vapaa merenranta.

Huikopalaa voit käydä nauttimassa Rastilan kartanon ihastuttavassa Monami-kahvilassa, josta voi ostaa annoksia myös mukaan. Cafe Monami juhlistaa metsän säilymistä ja kartanoalueen rakentamisen lykkäämistä teeman mukaisilla ruoilla ja leivonnaisilla lauantaina 12.12.2020.

Alueesta vuosien varrella tehtyihin lausuntoihin voi tutustua Pro Meri-Rastilan ja Vuosaari-Seuran sivuilta.

Pro Meri-Rastila
Vuosaari-Seura ry
Vuosaari-Säätiö
Vuosaari-toimikunta