Vuosaarelaisen vapaan kirjoittajan, kääntäjän ja kehotietoisuuskouluttajan Jaana-Mirjam Mustavuoren kirja Koirailoa – Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä (Kirjapaja Helsinki, 2021) kertoo nimensä mukaisesti ihmisen parhaista ystävistä, koirista. Pohjois-Vuosaaressa miehensä kanssa asuvalla Mustavuorella oli lapsuudessaan koirakaverina Dina-rottweiler ja aikuisena yli 17 vuotta Nono-havannankoira.
Vuosaaressa on tuhansia koiria, Suomessa noin 800 000 koiraa. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävän Jaana-Mirjam Mustavuoren kirja koirista on ajankohtainen myös siksi, että korona-aika synnytti suomalaisissa lemmikkibuumin. Kirja kannattaakin lukea, mikäli on pohtinut koiran ostamista tai jos on jo koiranomistaja. Teoksessa käydään läpi koiranomistajan ja koiran läpi elämän kestävää tiivistä suhdetta eli ”kumppanuutta yli lajirajojen” niin Mustavuoren omien esimerkkien kuin tietokirjamaisesti väliin ripoteltujen koirafaktojenkin kautta.
Monet kirjan tarinat sijoittuvat Vuosaareen, onpa Vuosaari-lehtikin mainittu muutamassa kohdassa. Vuosaaressa on laaja koiranulkoiluttajien verkosto – lukuisat koiranomistajat tuntevat lenkkipoluilta tutun koiran paljon paremmin kuin oman ihmisnaapurinsa. Jaana-Mirjam Mustavuoreen iski Vuosaaressa myös aikuisiän koirakuume vuonna 2004 hänen ulkoillessaan ex-miehensä kanssa Kallahdenniemen jäillä, kun vastaan tassutteli havannankoira. Seuraavana päivänä kotona asusteli jo saman rodun Nono. Kyseessä ei silti ollut täysin harkitsematon ostospäätös, sillä pariskunta oli miettinyt koiran hankkimista edelliset neljä vuotta. Havannankoira-rotuun Mustavuori ei ollut kuitenkaan tutustunut ennen ostopäätöstä, mistä hän antaakin itselleen ansaittua kritiikkiä.
Jaana-Mirjam Mustavuori on kirjoittanut useita teoksia hyvinvointiin liittyvistä teemoista. Koiran ja ihmisen rinnakkaiselämä kulkee läpi ilojen ja surujen, se sisältää lenkkejä läpi tuulten ja tuiskujen. Veikkaisin, että valtaosa koiranomistajista hankkii lopulta koiran siitä syystä, että eläin tuo seuraa ja on aina hyvällä päällä nähdessään omistajansa. Vaikka en ole itse koiraa koskaan omistanut, niin luettuani Koirailoa-kirjan pystyn ymmärtämään, kuinka lemmikistä voi kasvaa osa perhettä ja tulla yhtä rakas perheenjäsen kuin ihmisestä. Silti kirjassa selitetään hyvin, ettei koira ole ihminen, vaikka meillä on monia yhteisiä piirteitä yli 30 000 vuoden rinnakkaisen taipaleemme jäljiltä.
Jaana-Mirjam Mustavuoren Nono-koira sairastui yllättäen ja sai eläinlääkärin armokuoleman vain viikko Koirailoa-kirjan julkistamisesta keväällä 2021. Teoksessa käsitellään lemmikin ja omistajan yhteiselämää pennun kotiutumisesta aina haikeisiin jäähyväisiin, siksipä omituisen sattuman kautta kirja on myös hieno muistokirjoitus Nonolle.
Teksti: Antti Honkanen