Eeron erikoinen: Sopii epäillä

Segregaatio, eriytyminen tai eriarvoistuminen, on ihmeellinen sana. Keppihevonen, jonka siivellä rakentamista voidaan aina perustella. Sana, joka tuppaa usein vilahtamaan kaavaperusteissa. Ainakin tiuhaan Vuosaaren kaavojen yhteydessä.

Segregaatio oli pääperuste, jolla kaupunginvaltuusto enemmistön äänin päätti, että Meri-Rastilan itäosaan pullautetaan 2 000 uutta asukasta nykyisten 1 200 asukkaan joukkoon. Jo aiemmin Meri-Rastilan länsiosan asukasmäärää päätettiin kasvattaa 2 400 uudella asukkaalla. Melkoisia lukuja siis.

Onnistuisiko moinen muualla Helsingissä? Sopii epäillä. Kun Kulosaaren ostoskeskuksen paikalle kaavailtiin alle 200 asukkaan lisäystä, niin Kulosaaressa nousi kansaliike moista lisäystä vastaan. Kaikki kunnia kulosaarelaisille, jotka ponnekkaasti ajavat etujaan. Siinäpä mallia meillekin!

Meri-Rastilan vääristynyttä asuntokantaa yritetään oikaista rakentamalla vuokra-asuntojen sekaan ja lisäksi omistusasuntoja. 1990-luvulla rakennettuja taloja puretaan uusien, korkeampien talojen tieltä. Tavoite asuntokannan oikaisemisesta on kannatettava, mutta asukasmäärä kovin ylimitoitettu. Lisääntyykö viihtyvyys, väheneekö segregaatio, kun lähimetsistä ja puistoista nakerretaan ja asukkaiden elintila käy ahtaaksi? Sopii epäillä.

Vuosaaren keskustan ns. pilvenpiirtäjäkorttelista on tulossa erittäin tiheästi asuttu. En tiedä, onko se peräti Suomen tiheimmin asuttu kortteli, mutta ainakin aivan kärkipäässä. Missä aikonevat uudet Vuosaaren keskustan asukkaat hoitaa terveysasioitaan? Entä uudet merirastilalaiset? Vuosaaren terveysasemalla? Sopii epäillä, kun sinne eivät nykyisetkään asukkaat aina tahdo päästä.

Missä nämä uudet asukkaat ulkoilevat, kun Kallvikinniemi ja Uutelakin alkavat jo olla kantokykyjensä ylärajoilla? Torjutaanko sillä ilmastonmuutosta, että metsää kaatuu, melko nuoria rakennuksia puretaan uusien tieltä ja parkkihallien katoille istutetaan heinää? Sopii epäillä.

Vielä lopuksi: nämä ajatukset eivät ole poliittisia kannanottoja. Ihan vuosaarelaista yksityisajattelua.

Ja jottei mene pelkäksi kritiikiksi, niin lopun loppuun vielä kiitokset: Vuosaari saa upean seniorikeskuksen nykyisen terveysaseman viereen. Talon rakentaminen alkaa ehkä vuonna 2024. Hieno ja tervetullut lisä Vuosaaren palveluihin!

Eero Honkanen
eero.honkanen(at)vuosaarilehti.fi

Tällä pakina-palstalla ihmetellään elämää vuosaarelaisin silmin