Ajankohtaista Vuosaaren terveysasemalla – asukasilta terveyspalveluista 2.6.

Arkistokuvassa terveysaseman 2. kerroksen odotustila.

Arkistokuvassa terveysaseman 2. kerroksen odotustila.

Vuosaaren terveysasemalla viimeisen vuoden aikana tehty kehitystyö alkaa kantaa hedelmää, ja tänä keväänä hoitoon pääsy on lähtenyt kohentumaan. Hoitotakuujono saatiin purettua maaliskuun lopussa ja lääkärille on sittemmin päässyt noin kuukaudessa kiireettömissäkin asioissa, mikä on jo Helsingin terveysasemien keskitasoa.

Vuosaaressa ensimmäinen aika annetaan hoitajalle tai muulle ammattilaiselle. Lääkärin apua on kuitenkin tarvittaessa tarjolla samalla vastaanotolla tai samana päivänä toisen ammattilaisen ajan perään.

Vuosaaren henkilöstötilanne on myös jonkun verran parantunut. Kehitystyö sekä se, että asemalle on saatu tueksi lisää muita ammattilaisia, kuten sihteereitä ja farmaseutteja, on lisännyt työpaikan houkuttelevuutta. Hoitajavakanssit ovatkin täynnä ja lääkäritilanne kohenee, vaikkakin hitaasti.

Hoitovelan purkuun saatu lisärahoitus tälle vuodelle on mahdollistanut ylimääräisten hoitajien palkkaamisen loppuvuodelle. Kesälääkäreitä Vuosaarin on saanut tälle kesälle 6 kappaletta, ja myös kesän 2023 paikat ovat jo täynnä.

Vuosaari osallistui viime syksynä alkaneeseen THL:n Hyvä vastaanotto -valmennukseen, jonka tarkoitus on ollut parantaa perusterveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja valmentaa 7 päivän hoitotakuun tuloon. Valmennus tarjosi hyvän struktuurin kehityksen tueksi. Valmennukseen on osallistunut asemalta niin lääkäreitä kuin hoitajia. Vaikka valmennus päättyi nyt toukokuussa, niin Vuosaaren terveysasemalla kehitystyö jatkuu ja tavoitteena on edelleen päästä 7 päivän hoitotakuuseen sekä parantaa palveluiden laatua.

Tänä keväänä Vuosaaren terveysasema on kerännyt haastatteluin ja useiden kyselyiden avulla palautetta terveysaseman asiakkailta. Olemme kovin kiitollisia kaikista annetuista palautteista, joiden vastaamiseen todella monet ovat käyttäneet aikaansa.

Palaute on ollut yllättävänkin myönteistä, vaikka ongelmakohtia on toki edelleen ja nämä osassa palautteista näkyvät. Palautteita käytetään toiminnan kehittämiseen.

Kannustamme antamaan myös terveysasemalla käyntien yhteydessä palautetta käynnistä asiakastyytyväisyyden kyselylaitteilla, joita löytyy kolmannesta kerroksesta. Vuosaari on saanut nostettua asiakastyytyväisyyttä kevään aikana puuttumalla etenkin pitkiin jonotusaikoihin asemalla.

Vuosaaren terveysasemalla on siis menossa erittäin positiivinen kehittämisen vire. Vaikka eteenpäin ollaan päästy, vielä on paljon tehtävää ja haluamme tehdä kehitystoimintaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Vuosaaressa ollaan käynnistämässä uudelleen esimerkiksi asiakasraatitoimintaa. Konseptia kehitetään aikaisemmasta, ja haluamme mahdollistaa entistä isomman asiakasjoukon vaikutusmahdollisuudet terveysaseman palveluihin.

Asukasilta terveys-palveluista torstaina 2.6.

Haluamme muistuttaa tässä samalla, että Vuosaari-toimikunta on järjestää kaikille avoimen asukasillan torstaina 2.6. Asukasillan aiheena ovat Vuosaaren terveyspalvelut. Paikalla on apulaispormestari Daniel Sazonov, kaupunginvaltuuston ja sote-lautakunnan jäseniä sekä sote-palvelujen johtoa.   

Asukasilta järjestetään kello 18–20 Puistopolun peruskoululla osoitteessa Punakiventie 4. Tervetuloa mukaan!

Palvelut kesällä

Kesäaika ei tuo muutoksia Vuosaaren terveysaseman palveluihin. Palvelemme myös kesäkuukausina tutussa paikka Kahvikujalla maanantaista perjantaihin kello 8–16. Saat meihin yhteyden sähköisesti Maisa-palvelussa (maisa.fi) tai soittamalla (09 310 60850). Voit tulla myös paikanpäälle.

Mukavaa kesää kaikille!

Aino Rubini,
ylilääkäri,   

Annamaija Ollikainen,
osastonhoitaja, Vuosaareen terveysasema