Sijoitusasuntoja vastoin ohjeita

Kuvassa Kahvikorttelin viimeinen kortteli rakentumassa syyskuussa 2022.

Kuvassa vasemmalla Kahvikorttelin viimeinen kortteli rakentumassa syyskuussa 2022.

Rakennuskonserni YIT Suomi Oy:lle ja Paulig AB:lle määrättiin 600 000 sopimussakko, kun Vuosaaren Kahvikortteliin suunniteltiin ja toteutettiin sijoitusasuntokohde vastoin kaupungin ohjeita. Kaupunki oli ohjeistanut kohteeseen rakennettavaksi asumisoikeusasuntoja, lyhyen korkotuen asuntoja tai muita säänneltyjä omistusasuntoja. Rakennuskohteen asunnoista tuli kuitenkin sijoitusasuntoja, mikä käytännössä tarkoittaa niiden päätymistä vuokra-asunnoiksi. 

Paulig siirsi vuonna 2018 tehdyssä sopimuksessa YIT:lle Helsingin kaupungin asettaman velvoitteen rakentaa tontille välimuodon asuntoja, joten lopulta YIT päätyi maksamaan sakon Pauligille ja Paulig sen eteenpäin kaupungille. Asiasta uutisoi ensimmäisenä hs.fi 19.9.2022.

Selvää on, että sopimussakot ovat täysin riittämättömiä, jos muutaman sadantuhannen sakot ovat paljon pienemmät kuin saadut hyödyt. Jatkossa kaupunki onkin ilmoittanut tuplaavansa vastaavanlaisten tilanteiden sopimussakot.