Viikingeille avausvoitto lätkässä

Viikinkien hyökkäys päättyy laukaukseen.

Tämä Viikinkien hyökkäys päättyi laukaukseen. Kuva: Eero Honkanen 

Viikingit pelasi kauden ensimmäisen kotipelinsä jääkiekon 2. divisioonassa perjantaina 23.9., kun Vuosaareen vieraaksi saapui KelA Kellokoskelta. Miesten edustusjoukkueella oli heti kauden alussa kasvojenpesun paikka, kun vierasottelu Lohjalla edellisellä viikolla ei mennyt läheskään toivottuun malliin, vaan päättyi tappioon rangaistuslaukauksilla. 

Sarvipäät saivatkin mallikkaan alun peliin, kun johtolukemat 2–0 komeilivat taululla ensimmäisen erän jälkeen. Vierasjoukkue löysi pelin juonen toisessa erässä, ja siitä syntyi palkintona kolme maalia Viikinkien verkkoon. Kotijoukkue piti silti ohjat käsissään tehden myös kolme maalia toisessa erässä. 

Viimeisessä erässä Viikkareilla oli täysi työ pitää vimmatusti tasoitusta hakenut KelA loitolla. Naula arkkuun nähtiin vasta kaksi sekuntia ennen loppua, kun Viikinkien tehomies J. Järä viimeisteli hattutemppunsa tyhjään maaliin. Voittopelissä Viikinkien maalilla operoinut M. Riekki torjui komeat 36 kertaa, joukkoon mahtui myös muutama ’’gamesaver’’. 

Viikingit jatkaa kotiotteluiden parissa, kun perjantaina 30.9. Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalle (Pallokuja 6) saapuu vieraaksi KHT Klaukkalasta. Kiekko tippuu jäähän klo 19.35 ja otteluun on vapaa pääsy.