Jääkiekossa paluu voittojen tielle, junioreilla itsenäisyyspäivän turnaus

Viikingit kohtasi kotiareenallaan HaKin Lohjalta perjantai-iltana 25.11. Sarjataulukossa joukkueet olivat lähes tasapisteissä, joten ottelussa oli ylimääräistä latausta. Peli eteni tasaisissa merkeissä aina viimeiseen minuuttiin saakka. Viikingit johti parhaimmillaan 4–2, mutta vierasjoukkue kiri kiinni, eikä 60 minuuttia riittänyt voittajan selvittämiseen tilanteen ollessa 5–5. 

Jatkoaikakaan ei tuottanut tulosta, joten voittajaa haettiin aina voittolaukauskilpailusta asti. Tässä Viikingit veti pidemmän korren tuoden arvokkaat pisteet kotiin.

Viikinkien maalintekijöinä olivat Elias Blom (pisteet 1+2), Eero Virkamäki (1+3), Jesse Sauren, Markus Immonen, Otto Virtanen, ja rangaistuslaukauksissa ratkaissut Kristian Lindström. Maalissa Matti Riekille kertyi 35 torjuntaa.

Joukkue pelaa tämän vuoden puolella vielä yhden ottelun, kun lauantaina 3.12. KHT Klaukkalasta isännöi ottelua kello 17.20. Seuraava kotiottelu pelataan 13.1. Vuosaaressa, kun Itä-Helsinkiin matkustaa Hyvinkään Jää-Ahmat.

Jääkiekon 2. divisioona, lohko 1:

Jäähonka 25
Tuuski 20
Wolf 18
GrIFK 17
KelA 17
Jää-Ahmat 11
Viikingit 11
KHT 9
HAKI 7

Viikinkien juniorlätkäturnaus 6.12.

Viikinkien U9- ja U10-jääkiekkojoukkueet järjestävät ensimmäisen oman junioriturnauksensa Vuosaaren jäähallissa (Pallokuja 6) itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12. kello 8.30–16. Turnauksessa on luvassa otteluiden lisäksi joulumyyjäiset, arpajaiset sekä makkara- ja kahvilamyyntiä. 

Molemmat järjestäjäjoukkueet pelaavat eteläisen Suomen Leijonaliigaa. Turnaukseen osallistuu yhteensä kahdeksan joukkuetta. Päivän aikana paikalla on noin 160 jääkiekkoilijaa valmentajineen ja huoltojoukkoineen sekä tämän lisäksi paikalle odotetaan yli 200 muuta kävijää.