Viikingeille täydet pisteet kotivoitosta

Viikingit kesti vieraiden loppurynnistyksen ja voitti ottelun 6–5.

Viikingit kesti vieraiden loppurynnistyksen ja voitti ottelun 6–5.

Viikingit pelasi menneellä viikolla jälleen yhden miesten 2. divisioonan jääkiekko-ottelun viime perjantaina 24.1. Vuosaareen saapui vieraaksi vahvaa kautta pelaava Klaukkalan KHT, joka majailee sarjataulukossa toisena.

Viikingit lähti otteluun väkevällä latautumisella tietäen, että edelliset kaksi kohtaamista ovat päättyneet KHT:n voittoihin. Johtolukemat 3–0 komeilivatkin taululla ensimmäisen erän jälkeen, kun Viikingit pitkälti määritti pelin tapahtumia omalla tekemisellään.

Toisessa erässä todistettiin jälleen se tosiasia, että ottelua ei ratkota ensimmäisessä eikä toisessakaan erässä. Maaleja tehtiin puolin ja toisin, ja lopulta Viikinkien johtoasema oli sulanut vain yhden maalin mittaiseksi, kun se johti peliä 4–3 ennen viimeistä erää.

Kolmannen erän alkuvaiheissa Viikkarit kuitenkin karkasi 6–3-johtoon, josta vierasjoukkue ei enää toipunut. Takaa-ajo oli ajoittain vimmattua, mutta itäläislauma kesti ja vei täyden pistepotin nimiinsä 6–5-voittolukemin.

Viikinkien maalintekijät ottelussa olivat Ilmari Rauhala, Remo Keijonen, Markus Immonen, Oliver Obolgogiani, Patrik Tasavuori ja John Göstrin. Maalilla torjunut Topi Hänninen seisoi kiekon edessä 30 kertaa.

Viikingit jatkaa pelejään lauantaina 1.2., kun se matkaa Lohjalle HaKi:n vieraaksi. Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalla (Pallokuja 6) pelataan seuraavan kerran perjantaina 7.2. kello 19.05, kun itäläiset isännöivät Wolfpackia Tuusulasta. Otteluun on vapaa pääsy.