Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 22.1. Vuosaaren kulttuurikorttelin kaavaratkaisun. Asemakaava ja asemakaavan muutos koskee olemassa olevia yleisten rakennusten ja liike- ja toimistorakennusten korttelialueita, jotka sijaitsevat Vuosaaren keskustassa Vuosaarentien ja Vuotien välisellä alueella sekä Valkopaadentien itäpuolella Vuotien poikki menevällä alueella.
Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien työpaikkojen sijoittumisen, keskusta-asumisen, kulttuuripalvelujen kehittymisen sekä olemassa olevan pysäköintilaitoksen käytettävyyden tehostamisen Vuosaaren keskustassa. Uusi rakentaminen edellyttää olemassa olevan koulurakennuksen purkamista. Kaavaratkaisu on tehty nykyisellään keskeneräisen keskusta-alueen tiivistämisen mahdollistamiseksi. Asemakaava laaditaan vielä kaavoittamattomalle keskustan osalle Mosaiikkipolun itäpäässä ja Vuotorin luoteiskulmassa.
Asumista, työpaikkoja ja taiteen perusopetusta
Kaavaratkaisussa on erityisesti tavoiteltu Vuosaaren työpaikkaomavaraisuuden ja alueellista eriarvoistumista vähentävää lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen vahvistamista, laadukasta perheasumista tiivistyvässä keskustassa sekä tehostuvan rakentamisen liittämistä olemassa oleviin rakenteisiin.
Kaupunginhallitus oli tehnyt aiemmin kokouksessaan 13.1. asiaan valtuutettu Maarit Vierusen (kok.) yksimielisesti kannatetun vastaesityksen, jossa todetaan, että kaava-alueelle rakentuvien asuntojen osalta tulee varmistaa, että alue toteutetaan AM-ohjelman mukaisesti, eli asunnoista 45–50 prosenttia on vapaarahoitteisia omistusasuntoja ja 40 prosenttia vuokra-asuntoja. Vuokra-asunnoista pitkäaikaisesti säänneltyjä ARA-vuokra-asuntoja on 20–25 prosenttia ja välimuodon asuntojen osuus 10–15 prosenttia.
Uusia asukkaita 550
Muodostuvalla asuin-, liike-, toimisto- ja palvelurakennusten korttelialueella (ALP) on uutta asuntokerrosalaa 28 000 k-m² ja toimitilakerrosalaa 5 000 k-m². Yleisten rakennusten korttelialueella (Y) kerrosala vähenee 7 000 k-m² koulurakennuksen purkamisen myötä ollen kaavaratkaisussa 5 000 k-m². Liike- ja toimistorakennusten korttelialueella (K) kerrosala kasvaa 1 000 k-m² toteutetun tilanteen mukaiseksi ja on kaavaratkaisussa 22 000 k-m².
Kulttuurikortteliin tulee noin 550 uutta asukasta. Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu myös liikennesuunnitelma, jossa on esitetty alueen liikenneratkaisut.
Myös ponsia läpi
Samalla valtuusto hyväksyi valtuutettu Ville Jalovaaran (sd.) sekä Mia Haglundin (vas.) kaavaa koskevat toivomusponnet. Jalovaaran ponnen mukaan hyväksyessään kaavaratkaisun kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, miten sosiaali- ja terveys ja muut kaupungin palvelut saadaan Vuosaaressa vastaamaan alueen asukasmäärää.
Haglundin ponnessa sanottiin esimerkiksi: ”Tämän ponnen hyväksyessään kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään kaupungin mahdollisuutta käyttää kaikkia keinovalikoimassaan olevia toimia edistääkseen kulttuurille osoitetun rakennuksen toteutumista palvelemaan kasvavan kaupunginosan asukkaiden tarpeita riippumatta muun Vuosaaren kulttuurikorttelin rakentamisen aikataulusta.”