
Aurinkolahden Villa Solvik huutokaupattiin 151 000 eurolla.
Helsingin kaupunki pyrkii pääsemään eroon omistamistaan arvorakennuksista, joille sillä itsellään ei ole käyttöä ja joiden käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat käyneet suuriksi. Tällaisia rakennuksia on noin 200, ja viimeksi Vuosaaressa huutokaupattavista rakennuksista kaupattiin torstaina 3.4. Aurinkolahdessa sijaitseva Villa Solvik. Se huutokaupattiin 151 000 euron hintaan. Kaupunki perii myytävien kohteiden maa-alueista vuosivuokraa.
Rakennuksen huusi itselleen siinä suosittua Ravintola Vilamoa luotsaava ravintoloitsija Emrah Yildirim. Hän oli myös rakennuksesta ainoan tarjouksen jättänyt huutaja. Kohteen pohjahinta oli asetettu 150 000 euroon.
– Olin kyllä yllättynyt, ettei kukaan muu osallistunut huutokauppaan. Ehkä se johtui asetetusta pohjahinnasta. Korotin summaa tuhannella eurolla 10 sekuntia ennen määräajan umpeutumista. Olisihan se ollut pettymys, jos taloon tekemämme korjaukset ja investoinnit olisivat menneet hukkaan. Toiminnan saaminen tähän pisteeseen on ollut kovan työn takana, huutokaupan lopputuloksesta helpottunut Yildirim kertoi.
Myyntiprosessi on yrittäjälle raskasta aikaa

Ravintola Vilamon ravintoloitsija Emrah Yildirim kertoo kauppaprosessin olleen yrittäjälle pitkä ja raskas. – Kaiken tämän jälkeen nyt on tyhjä ja helpottunut olo.
Kaikkiaan Villa Solvikin huutokauppaprosessiin meni 14 kuukautta.
– Se on ollut yrittäjälle tosi raskasta aikaa. Emme ole voineet epätietoisuuden takia palkata uutta henkilökuntaa, emmekä ole uskaltaneet ottaa syksyksi uusia varauksia. Yleensä vuokralaiselta kysytään, onko hän halukas jatkamaan ja jos ei ole, niin kohde pannaan myyntiin. Kaupungillahan tämä ei mene niin, vaan kohteet laitetaan julkiseen myyntiin, Yildirim sanoi.
Yildirimin mukaan vanhan arvorakennuksen kunnossapito on työlästä ja loputonta puuhaa.
– Kustannusarvio seuraavien kymmenen vuoden korjauksista on 300 000 euroa. Yksistään talon lämmityskulut talvikaudella ovat melkoiset. Maapohjasta kaupungin kanssa tehty vuokrasopimus on 30 vuoden mittainen, ravintoloitsija Emrah Yildirim luetteli.
Rastilan kartanosta tarjottiin 185 000 euroa

Korkein huuto Rastilan kartanosta oli 185 000 euroa. Historialliselle rakennukselle on kertynyt vuosien ja vuosikymmenten aikana melkoisesti korjausvelkaa.
Rastilan Kartanosta tehty korkein tarjous keskiviikkona 26.3. päättyneessä huutokaupassa oli 185000 euroa. Huutokaupassa ei ollut pohjahintaa ja huutajia oli kahdeksan.
– Emme lähteneet mukaan huutokauppaan, sillä tiedämme millaiset remontit talo vaatii. Korjausvelkaa on vuosien ja vuosikymmenten aikana kertynyt sellaiset määrät, että taloudellisesti oli mahdotonta lähteä mukaan huutokauppaan, kartanon nykyisen vuokralaisen Cafe Monamin toimitusjohtaja Jere-Matti Järvinen kertoi Vuosaari-lehdelle.
Kaupunki vielä tarkistaa ja puntaroi kaikki kaupat lopullista hyväksymistä varten.
Muitakin vuosaarelaiskohteita kaupan

Kallahdenniemessä oleva Wickströmin huvila huutokaupattiin helmikuussa 100 000 eurolla yhdistyksen nimiin.
Vuoden 2023 lopussa Kallahdenniemen juuressa olleesta Villa Achilleonista maksettiin 73 000 euroa. Huvila ostettiin urheilu- ja virkistystoimintakäyttöön. Kallahdenniemessä sijaitseva Wickströmin huvila puolestaan huutokaupattiin tämän vuoden helmikuussa 100 000 eurolla Lurifax-yhdistykselle. Yhdistys suunnittelee huvilaan virkistystoimintaa, joka sisältää taidetta, kulttuuria, lemmikkejä ja ulkoilua.
Uutelassa sijaitseva Villa Vuosanta puolestaan myydään kiinteään 450 000 euron hintaan. Tässä kohteessa kaupunki kilpailuttaa ainoastaan maa-alueen vuokrahinnan. Vuosannan huutokauppa päättyy 10.4.2025.

Uutelassa sijaitseva, monia rakennuksia sisältävä Villa Vuosanta myydään tällä viikolla kiinteään 450 000 euron hintaan. Maa-alueen vuokrasta on meneillään tarjouskilpailu.