Anne Parnila on tuonut FC Viikinkeihin uudenlaista toimintakulttuuria.
Jalkapalloseura FC Viikingeillä on noin 150 tyttö- ja naispelaajaa liki kymmenessä joukkueessa. Tyttöpuolen vastaavana on toiminut sekä pelaajana että valmentajana kansainvälisesti meritoitunut vuosaarelainen Anne Parnila, 51.
Parnila on muuttanut parissa vuodessa seuran toimintakulttuuria yhteneväisemmäksi eri joukkueiden välillä.
– Emme halua seuroja seurojen sisälle, eli yhteistyötä joukkueiden välillä sekä toimiston suuntaan pyritään jatkuvasti parantamaan. Lisäksi valmentajien koulutukseen on panostettu enemmän.
Esimerkkinä toimintakulttuurin muutoksesta Parnila käyttää kaksi kertaa järjestettyä tyttöpuolen seuraleiriä Eerikkilän urheiluopistolla, joka halutaan jokavuotiseksi perinteeksi. Leiri lisää me-henkeä, kun Viikinkien eri joukkueiden pelaajat ja toimihenkilöt pääsevät tutustumaan toisiinsa. Pelaajille sekä valmentajille se tarjoaa myös oivan tilaisuuden lisäkoulutukselle, kun niin paljon seuran jäseniä on samassa paikassa yhtä aikaa.
Tytöt ja pojat samoihin treeneihin
FC Viikingit on aloittanut uuden valmennuslinjauksen, joka sitouttaa jokaisen joukkueen tiettyihin suuriin linjaukseen, mutta kuitenkin siten, että jokainen joukkue on omannäköisensä. Työ on vielä kesken, rakenteet muuttuvat hitaasti, ja toimintatapojen muutokset vievät aikaa.
Parnila haluaisi nähdä lisää yhteistyötä myös tyttö- ja poikapuolen joukkueiden välillä. Vuodesta 2009 Vuosaaressa asunut jalkapalloekspertti kertoo, että muun muassa Belgiassa ja Hollannissa tämä on ollut junioripuolella normaalia jo pitkään, nimenomaan juuri kasvattajaseuroissa.
– Jos tytöt ja pojat aloittavat samaan aikaan harrastuksen ja treenaavat yhtä paljon, niin mitään eroja ei usein ole ennen murrosikävaihetta. Usein tytöt aloittavat myöhemmin harjoittelun, ja tästä johtuen esimerkiksi taidolliset osa-alueet lukeutuvat poikien eduksi, Parnila kertoo.
Parnila kehuu, että hyvää alkua on jo näkyvissä, sillä toukokuussa toimintansa aloittavat ikäryhmät 2013 syntyneet tytöt ja 2014 syntyneet pojat harjoittelevat yhdessä.
Erikoisvalmennuksesta oppeja
– Olemme tyttöpuolella käyttäneet ammattilaisia myös potkutekniikan opettamisessa. Eeva-Maria Saari on pitänyt koulutuksia niin valmentajille kuin pelaajillekin, ja tarkoituksena on jatkaa yhteistyötä, Parnila mainitsee.
Lisäksi sekä tyttö- että poikapuolella on omat maalivahtivalmentajansa sekä yhteinen fysiikkavalmentaja Sari Ervasti-Conti. Tyttöpuolen viimevuotinen maalivahtivalmentaja Taru Pakarinen on entinen FC Viikinkien pelaaja, kuten myöskin tämänvuotinen veskakoutsi Lotta Rosenström, joka pelaa nykyään liigajoukkue HJK:ssa.
Vuodesta 1994 Vuosaaren Urheilutalolla työskennellyt Parnila hyödyntää sivutyössään FC Viikinkien tyttöpuolen vastaavana monipuolista osaamistaan liikunta-alan ammattilaisena.
– Olen pitänyt luentoja pelaajien vanhemmille koskien liikkuvan lapsen ravintoasioita. Jatkossa ravintopuolta on tarkoitus käydä läpi myös vanhemman ikäluokan pelaajien kanssa, ravintovalmentajiksikin kouluttautunut Parnila sanoo.
Enemmän harrastajia, vielä nuorempana
Entinen Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaaja haluaa, että FC Viikinkien tyttöjoukkueet käyvät tänä vuonna yhdessä naisten maajoukkueotteluissa. Peleistä voi ammentaa me-henkeä ja lisämotivaatiota harjoitteluun. Naisten edustusjoukkueen ja tyttöjunioreiden yhteistyön tiivistämisessä riittää hommaa, mutta Parnila uskoo, että sekin saadaan parempaan tilaan jo lähitulevaisuudessa ”periksiantamattomalla tekemisellä”.
Pitkällä aikavälillä Parnilan ykköstavoite on saada lisää tyttöjä jalkapallon pariin ja entistä nuorempina. Euroopassa lähes joka maassa jalkapallo alkaa olla eniten harrastettu urheilulaji myös tyttöjen puolella.
– Suuret tutkimuksetkin puoltavat jalkapallon olevan tytöille erittäin hyvä laji harrastaa niin fyysisesti kuin vaikkapa itseluottamuksen kannalta, Parnila mainitsee.
Hyvät harjoitusolosuhteet
Seuralla riittää haasteita esimerkiksi niiden kanssa, jotka lopettavat harrastuksen murrosiän kynnyksellä. Tuo ongelma on kansallinen, mutta FC Viikinkien potentiaali voittaa haasteet on suuri. Väkimäärältään ja etenkin lapsien määrässä Vuosaari on Suomen mittakaavassa valtava kaupunginosa – mahdollista liikuntaharrastusta etsiviä lapsia ja heidän vanhempiaan on täällä paljon.
Harjoitusolosuhteetkin ovat mainiot, treenaamaan tarvitsee harvemmin lähteä Vuosaaren ulkopuolelle.
– En koskaan halua moittia olosuhteita, pelaajien kehittyminen ei Suomessa ole niistä kiinni. Tietysti seuran oma jalkapallohalli olisi hieno asia, mutta se on vielä kaukainen haave. Kesällä jalkapallo-olosuhteet ovat jo erinomaiset Vuosaaressa.
Oppiminen ei lopu ikinä
Lisäksi nuoria, motivoituneita valmentajia on tullut tyttöpuolelle viime aikoina lisää. Parnilaa ilahduttaa se, että moni uusi valmentaja on vanha Viikinkien pelaaja, sykkiihän hänelläkin kasvattajaseuransa sydän.
– Yhä vieläkin joudun silloin tällöin erikseen pitämään tyttöjoukkueiden puolia, kun vaikkapa harjoitusvuoroja jaetaan pojille ja tytöille. On hieno asia, että seura on palkannut minut oman päätyöni ohelle, se osoittaa, että tyttöihin ja naisiin halutaan panostaa.
Parnila haluaa sanojensa mukaan kehittyä koko ajan ja kaikilla osa-alueilla. Lähes koko ikänsä kilpaa urheillut tai valmentanut ex-futaaja sanoo sekä vahvuudekseen että haasteekseen juuri kovan kilpailuhenkisyytensä, sillä seuratoiminnassa moni pelaajista on loppujen lopuksi harrastamassa, ei niinkään kilpailemassa.
– Ajattelen vahvasti, ettei oppiminen lopu koskaan. Myös alueen vähävaraisten perheiden harrastustoiminnan tukeminen on asia, jota haluaisin lisätä FC Viikinkien pestini avulla, Parnila miettii.
Teksti: Antti Honkanen
