
Lauluveljien konsertti Vuosaaren kirkossa. Kuva: Matti Pöhö
Viime syksyn Apteekkilehdessä 3/24 julkaistun artikkelin mukaan kuorolaulu voi hidastaa aivojen ikääntymistä. Pelkkä musiikin kuuntelu aktivoi aivoja voimakkaasti. Kuitenkin kuorossa laulaminen saa aikaan lukuisia myönteisiä vaikutuksia lisää. Laulajan pitää muistaa sanoja, melodioita ja seurata kuoron johtajan viittauksia. Nuottien lukemisestakin puhutaan. Laulajan tarkkaavaisuus keskittyy moneen asiaan samanaikaisesti, mikä on otsalohkon kannalta tärkeää. Tämä kaikki on hienolta nimeltään multitaskaamista. Pää pysyy näin ollen kunnossa pitempään. Sitäpaitsi kuorossa laulaminen on hauskaa!
Lauluveljet ottavat jälleen laulajia kaikkiin ääniin. Kuoro harjoittelee keskiviikkoisin kello 18 tämän kuun 15. päivästä alkaen Helander-kodin auditoriossa osoittessa Koukkusaarentie 18 tunnetun musiikkipedagogi Teppo Lampelan johdolla.
Mukaantulosta kiinnostuneille aikaisempi kuorokokemus ei ole edellytyksenä. Riittää, kun on paleltumaton nuottikorva ja ehjänä soiva ääni. Kullekin uudelle laulajalle löydetään lauluveljistä äänikummi ja paikka osaavien kumppanien vieressä.
Nyt Vuosaaren ladyjen kannattaa olla valppaina miestensä eliniän ja samalla hyvän elämän varmistamiseksi. Laulavat miehet alueen omaan kuoroon! Tämä etu kannattaa nyt ehdottomasti hyödyntää!
Unto Palminkoski, toinen tenori
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

