
Päiväkoti Kurkimoision eskarilaisista kukin lapsi lapioi aikakapselin päälle hiekkaa vuorollaan.
Aurinkoisena aamuna keskiviikkona 24.9.2025 meitä odotti päiväkoti Kurkimoision portilla lähtövalmiina jonollinen pieniä esikoululaisia, kun haimme heidät viereisen työmaamme peruskivenmuuraukseen. Johdatimme kypäräpäisen jonon Asuntosäätiön B-talon anturavalettavan kerrostalon juurelle. Työpäällikkömme Saki Manninen toivotti ryhmän tervetulleeksi ja lapset kuuntelivat korvat höröllään, mikä tämä rakentamisen perinnetapahtuma peruskiven muuraus oikein on ja mitä tarkoittaa aikakapseli.
Torninosturin kuljettaja esitti lapsille nostonäytöksen, jossa alhaalta radiopuhelinyhteydellä ohjattiin kuljettaja siirtämään roskalava paikasta A, paikkaan B. Nosturin kuljettaja nousi lopuksi hytistään vilkuttamaan päiväkotilaisille, ja lapset vilkuttivat innostuneina takaisin.
Kapseliin kätkettiin lasten taidetta

Kivijalkaan muurattiin tällainen aikakapseli, joka sisälsi lasten piirroksia, kolikoita, viimeisimmän Vuosaari-lehden, projektiesittelyn ja itse tehdyn runon.
Lapset olivat nähneet vaivaa ja piirtäneet aikakapselia varten upeita, hellyyttäviä kuvia rakennustyömaasta nostureineen, rekkoineen ja hymyilevine työmiehineen, ja niitä kovasti ihastelimme. Aikakapseliksi oli valittu läpinäkyvä kannellinen lieriö, jotta piirroskuvat näkyivät purkin läpi. Kätkimme kapseliin piirrosten lisäksi tavan mukaisesti kolikoita, viimeisimmän Vuosaari-lehden, projektiesittelyn sekä rakentamisaiheisen tapahtumaa varten kirjoittamamme Vuosaaren Vihreistä Vihrein -runon, jonka lausuimme yleisölle ääneen.
Peruskiven muuraus oli järjestetty työmaaturvallisuus ja lasten vaatteiden puhtaana säilyminen huomioiden niin, että aikakapseli kätkettiin kuoppaan raudoitusten alapuolelle anturavalumuottiin, ja lapset peittivät kapselin heittämällä lapiolla hiekkaa kapselin päälle kukin vuorollaan. Seuraavana aamuna saapunut betonipumppuauto täytti antuvavalumuotin ja lapset pääsivät seuraamaan vaihetta lähellä sijaitsevan päiväkodin portin takaa. Tilaisuuden päätteeksi lapset saivat ottaa mukaan muistoksi heijastimen.
Yhteistyön kautta lapsille kipinää rakennusalalle?

Arktan väki kiittää päiväkoti Kurkimoision Velhot-esikouluryhmän lapsia ja aikuisia tilaisuuteen osallistumisesta sekä hyvästä yhteistyöstä. Ehkäpä yhteistyömme on saanut joissakin pienissä ihmisissä heräämään kipinän tavoitella ammattia rakennusalalta.
Saimme tilaisuuden jälkeen päiväkotiryhmältä sähköpostikiitokset tilaisuudesta:
– Suuri ja lämmin kiitos suoraan sydämistämme koko työmaan porukalle lämpimästä vastaanotosta ja ihanasta aikakapselin kätkemistilaisuudesta. Lasten suusta kuultua: ”Paras päivä ikinä”. Myös me aikuiset olimme tilaisuudesta aika otettuja!
– Ihan silmät minulla kostui tästä kiitoksesta, työmaakoordinaattorimme Heljä Tähtivalo kommentoi.
Teksti ja kuvat: Noora Kiiveri / Arkta Oy
Vuosaaren Vihreistä Vihrein pähkinänkuoressa

Havainnekuva A-Kruunun hankkeesta Kallvikintien puolelta kuvattuna. Kuvan vasemmassa laidassa alkaa Mustavuori. Havainnekuva: Arkworks Arkkitehdit Oy
Vuosaaren Vihreistä Vihrein on Kurkimoisiossa viiden kerrostalon korttelihanke, jonka ytimessä on tavoite säilyttää alkuperäistä luontoa ja toteuttaa uudenlaisia viherratkaisuja tukemaan asukkaiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Tässä hyödynnetään esimerkiksi tontilta otettuja satoja puu- ja kasvisiirteitä, jotka rakentamisen loppupuolella istutetaan takaisin osaksi kasvikattoja ja piha-alueita.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkimusryhmän kanssa. Rakentuvat 236 kotia ovat vuokra- ja asumisoikeusasuntoja Asuntosäätiölle ja A-Kruunulle. Asunnot valmistuvat vaiheittain vuoden 2027 aikana. Laajemman artikkelin hankkeesta voi lukea täältä.