HSY saneeraa vesihuoltoa Vuosaaressa vuosina 2027–2030

Saneeraustöitä tullaan tekemään kuvassa rajatulla alueella. HSY

Saneeraustöitä tullaan tekemään kuvassa rajatulla alueella. Kuva: HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tiedotti perjantaina 12.6.2026, että se saneeraa vesihuoltoa Vuosaaressa vuosina 2027–2030. Uuden HSY:n tonttijohtojen saneerausmallin mukaisesti HSY saneeraa Vuosaaressa myös kiinteistönomistajan vastuulle kuuluvat saneeraustarpeiset tonttijohdot katualueella ja kannustaa kiinteistönomistajia saneeraamaan samalla tonttijohtonsa kerralla kuntoon.

HSY:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 12.6.2026 Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman. HSY saneeraa Vuosaaressa noin 30 km vesijohtoa sekä jäte-, hulevesi- ja paineviemäriä. Työt alkavat suunnitelmien mukaan vuoden 2027 aikana.

Saneerausalueen vesihuolto Vuosaaressa on rakennettu pääosin 1960- ja 70-luvuilla ja tullut käyttöikänsä päähän. Alueen vesijohdoissa on ollut vuotoja, ja osalla alueista on ollut myös hajuvalituksia ja korroosion vioittamia viemäreitä.

– Saneeraamalla huonokuntoista vesihuoltoverkostoa parannamme Vuosaaren alueen vedenjakelun varmuutta ja viemärien toimivuutta. Tavoitteenamme on rakentaa vesihuoltoa, joka kestää seuraavat sata vuotta, HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred kertoo.

Urakka toteutetaan pääosin kaivamattomilla menetelmillä, mikä tarkoittaa, että vesijohtoja kunnostetaan pitkälti ilman laajoja kaivutöitä. Katualueelle tarvitaan tällöin vähemmän kaivantoja, ja töistä syntyy vähemmän liikennehäiriöitä, melua, pölyä ja hiilidioksidipäästöjä kuin perinteisessä saneerauksessa.

HSY kannustaa kiinteistöjä saneeraamaan myös tonttijohtonsa

Uuden HSY:n tonttijohtosaneerauksen toimintatapamallin mukaisesti HSY saneeraa runkojohtojen yhteydessä myös kiinteistönomistajan vastuulle kuuluvat yli 40-vuotiaat ja saneeraustarpeessa olevat 20–40 vuotta vanhat tonttijohdot katualueella.

Samalla HSY kannustaa kiinteistönomistajia saneeraamaan tonttijohtonsa myös katualueen ulkopuolelta. Tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Kiinteistön ikääntyneiden tonttijohtojen saneeraaminen HSY:n urakan yhteydessä varmistaa kiinteistölle laadukkaan juomaveden ja katkeamattoman vedenjakelun, ehkäisee vuotojen tai tukosten aiheuttamia vahinkoja ja vähentää tarvetta avata katurakenteita myöhemmin.

20–40 vuotta vanhojen saneeraustarpeessa olevien tonttijohtojen saneeraus katualueella tehdään HSY:n kustannuksella. Yli 40-vuotiaiden tonttijohtojen osalta liittyjä vastaa katualueen saneerauskustannuksista 4000 € / kaivanto, jonka HSY laskuttaa kiinteistöltä.

Mikäli kiinteistö saneeraa yli 40 vuotta vanhat tonttijohtonsa katualueen ulkopuolella sekä huolehtii mahdollisen hulevesien eriyttämiseen liittyvät toimenpiteet Helsingin kaupungin vaatimusten mukaisesti, HSY ei laskuta kiinteistöltä katualueen tonttijohtojen saneerauskustannusta.

HSY lähettää kesäkuussa kirjeen kiinteistöille, joita tonttijohtosaneeraus koskee.

Infolaatikko

  • HSY vastaa pääkaupunkiseudun vesijohto- ja viemäriverkostojen ylläpidosta sekä uuden vesihuoltoverkoston suunnittelusta ja rakentamisesta. Verkostojen kokonaispituus on yhteensä noin 9 000 kilometriä.
  • HSY tekee investointisuunnitelmat kahdeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Vuonna 2025 vesihuoltoverkostojen saneerausinvestoinnit olivat ennätykselliset 71,7 miljoonaa euroa. Vanhaa verkostoa saneerattiin 56 kilometriä ja uutta verkostoa rakennettiin 78 kilometriä.
  • HSY toteuttaa hankkeita sekä yksin että yhdessä kaupunkien kanssa. Työt sovitetaan mahdollisuuksien mukaan yhteen katu- ja muiden infratöiden kanssa ja niistä viestitään alueellisesti, jotta työmaiden vaikutukset asukkaiden arkeen olisivat mahdollisimman vähäisiä.
  • Lisää tietoa Vuosaaren vesihuollon saneerauksesta löydät HSY:n verkkosivuilta: hsy.fi/vuosaari.