
Stadin yhteisötalo Vuosaari sijaitsee vanhassa Pohjoisen ostoskeskuksen liikerakennuksessa, joka puretaan rakentamisen tieltä.
Stadin yhteisötalo Vuosaaren lähes 30 vuotta kestänyt toiminta Mustalahdentiellä tulee päätökseensä perjantaina 28.8.2026, kun yhteisötalo on viimeistä kertaa avoinna.
Yhteisötalotoiminnan päällikkö Irene Pudassalo-Thurman, kerro vähän Vuosaaren Mustalahdentiellä sijaitsevan yhteisötalon historiasta.
– Talo perustettiin alun perin lähiöasemaksi vuonna 1997, josta käynnistyi Helsingin kaupungin lähiöprojektit. Lähiöaseman tarkoitus oli rakentaa itähelsinkiläistä yhteisötoimintaa ja alueen viihtyisyyttä. Vuoden 2023 alussa toiminta siirtyi silloiselta sosiaali- ja terveystoimialalta osaksi Helsingin kaupunginkanslian hallinnoimia Stadin yhteisötaloja.
Vuosaaren yhteisötalo on vuosien varrella tarjonnut kohtaamisia olohuonetoiminnassa sekä muun muassa ryhmätoimintaa, kahvittelua, lehtien lukua, digineuvontaa ja kieliharjoittelumahdollisuuksia. Toiminta 80 neliömetrin tilassa on ollut monimuotoista ja aktiivista. Myös verkostoyhteistyö on ollut tärkeässä roolissa.
Tuleeko Vuosaaren yhteisötalon toimintaan katkos, kun toiminta päättyy Mustalahdentiellä 28.8.? Jos tulee, missä voi käydä korvaavassa toiminnassa?
– Yhteisötoimintaa pohjoiseen Vuosaareen järjestetään jatkossakin, vaikka ostoskeskus puretaan. Pohjoisvuosaarelaisilla on mahdollisuus osallistua kulttuuritapahtumiin sekä ulkoilutoimintaan heti syksystä alkaen. Vaikka tilojen puute rajoittaa toimintaa, pienimuotoiseen kokoontumiseen sopivaa kerhotilaa selvitetään parhaillaan.
Lähin yhteisötalo on Kontulassa, ja monet Vuosaaren kävijöistä ovat jo tutustuneet ja osallistuneet siellä järjestettävään toimintaan. Vuosaaren ja Kontulan yhteisötalot ovat myös toteuttaneet yhteisiä tapahtumia ja toimintaa.
Myös muiden talojen toimintaan on huomattu vuosaarelaisten osallistuvan esimerkiksi kesätoiminta-aikana. Lisäksi Pohjois-Vuosaaresta voidaan tehdä tutustumisretkiä myös muiden yhteisötalojen toimintaan.
Onko Vuosaaren uudelle yhteisötalolle päätetty jo paikkaa, missä se sijaitsee ja milloin toiminta jatkuu?
– Uusi yhteisötalo tulee sijaitsemaan Meri-Rastilassa, kiinteistö valmistuu vuonna 2029. Yhteisötoimintaa toteutetaan tuolloinkin Pohjois-Vuosaaren alueelle. Pohjois-Vuosaaressa yhteisötoiminnan toteuttamista varten on aktiivisesti etsitty tiloja ja yhteistyökumppaneita.
Kuinka paljon Vuosaaren yhteisötalolla on ollut henkilökuntaa ja asiakkaita?
– Henkilökunta koostuu kahdesta vakituisesta työntekijästä, jotka jalkautuvat jatkossakin Pohjois-Vuosaareen. Stadin yhteisötalotoiminnan sisältöä toteutetaan monituottajamallin mukaan. Toimintaa voivat olla toteuttamassa kävijät omaehtoisesti, aktiiviset vapaaehtoiset, harjoittelijat, työkokeilijat ja esimerkiksi alueliikuttaja sekä muut järjestöt ja yhteistyökumppanit. Toiminta ei ole ainoastaan Stadin yhteisötalojen henkilökunnan toteuttamaa ja osa toiminnasta on toteutettu retkinä tai ulkotoimintana jo nyt. Kävijöitä toiminnassa on ollut reilut 900 kuukaudessa.
Jatkaako sama henkilökunta myös seuraavassa lokaatiossa?
– Periaatteessa kyllä. Henkilöstövaihdokset ovat kuitenkin mahdollisia. Yhteisötalotoiminnassa tehdään aktiivisesti yhteistyötä Helsingin eri alueilla. Jalkaudumme varsinaisten yhteisötalojen ulkopuolelle esimerkiksi tapahtumiin ja on siten mahdollista, että tarvittaessa toimintaa voi olla toteuttamassa toisenkin talon henkilökuntaa.
Millä kriteereillä yhteisötalon uusi sijainti päätettiin?
– Yhteisötalotoiminnan kehittämistä tulee tarkastella laajemmin kokonaisuutena Helsingissä. Itä-Helsingin osalta yhteisötalotoiminnan kehittämisen painopiste on Kontulassa ja Meri-Rastilassa, joissa on jo käynnistetty yhteiskäyttöisten tilojen suunnittelu. Yhteisötoimintaa pohjoisessa Vuosaaressa toteutetaan kuitenkin Meri-Rastilan toiminnan kanssa samanaikaisesti jalkautuvana toimintana. Yhteisötoimintaa järjestetään yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten muillakin alueilla Helsingissä.
Miten kaupunki aikoo varmistaa sen, että Vuosaaren yhteisötalon nykyiset asiakkaat jatkaisivat yhteisötalon toiminnassa käymistä myös tulevaisuudessa?
– Yhteisötalotoiminta on kaikille avointa, maksutonta ja vapaaehtoista toimintaa, jota helsinkiläiset eri alueilla voivat olla yhdessä suunnittelemassa ja toteuttamassa. Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki! Lisätietoja saa sähköpostista yhteisotalot@hel.fi ja nettisivuilta hel.fi/yhteistotalot sekä facebook.com/yhteisotalot
Haastattelu: Antti Honkanen
Stadin yhteisötalo Vuosaaren tapahtumia elokuussa
Stadin yhteisötalo Vuosaari (Mustalahdentie 10) aukesi kesätauon jälkeen tiistaina 11.8. Talo on avoinna arkisin klo 10–17.
Ohjelmassa ti klo 10–11.30 Senioriryhmä, toiminnanohjaaja Saana Sarkkila, sotepe, klo 14–15 tietovisa, vetäjänä Ari. Ke klo 17–19 Seniorisudit-ryhmä. To klo 10–17 yhteisöllistä toimintaa talolla. Pe klo 10–11 Äly ja väläys -ryhmä, toiminnanohjaaja Saana Sarkkila, sotepe, klo 11.30–12 tuolijumppa (TV), ohjaajana Ari, klo 13–14 bingo, klo 14.30–17 peliperjantai, korttipelit. Digituki paikalla tiistaisin 18.8. sekä 25.8. klo 10–17.
Muut tapahtumat: ke 12.8. 14–16 talon sulkemisen infotilaisuus. La 15.8. 13–16 Wanhan Vuosaaren Elojuhlat, Liinamaanpuisto. Pe 28.8. klo 14–16 Lähiöasema, asukastalo eli Stadin yhteisötalo 30 vuotta ja sulkemisen juhlat, talo sulkeutuu lopullisesti.

