27-vuotias ammattilaisjalkapalloilija Nora Heroum aloitti jalkapallon 5-vuotiaana vuotta vanhemman veljensä FC Viikinkien poikien joukkueessa. Kallahdessa perheensä kanssa lapsena asuneelle Heroumille ei joukkuetoimintaan mukaan meneminen ollut kummallista, pelasihan sosiaalinen tyttö pallolla lähes kaikki vapaa-aikansa, olipa jalkapallo välillä myös unileluna. Poikien joukkueessa vierähti neljä vuotta.
– Rakastin jo pienenä pihapelejä kavereideni, kahden siskoni ja veljeni kanssa. Myös kaikki välitunnit pelattiin Kallahden koulun (nykyään Merilahden peruskoulu) viereisellä hiekkakentällä. Oli tärkeä varata maali välittömästi välitunnin alkaessa. Ja usein myös vapaa-ajalla pelattiin joko Kallahdessa tai Heteniityn hiekalla, muistelee Italiasta puhelimitse tavoitettu Heroum.
Ahvenanmaan kautta maailmalle
Vuosaaressa aikuiseksi varttunut Heroum oli ennen koulua perhepäivähoidossa kotikaupunginosassaan, myös ala-asteen hän kävi Vuosaaressa, mutta jo parikymppisenä siirtyi liigaa pelanneiden HJK:n ja Hongan jälkeen Ahvenanmaalle Åland Unitedin riveihin. Keskikentällä tai laitapuolustajana pelaava naisten maajoukkueen vakiokasvo on sittemmin luonut futisuraa pääsarjoissa Tanskassa (Fortuna Hjørring), Italiassa (Brescia ja AC Milan), Englannissa (Brighton) ja nyt kuluneen kauden uudelleen Italiassa (Lazio).
Tällä hetkellä hän asuu noin 30 kilometriä Rooman ydinkeskustasta sijaitsevassa Formellon kylässä, jossa sijaitsee Lazion harjoituskeskus ja kotikenttä.
– Colousseum ympäristönsä puistoineen on mielipaikkojani Roomassa, mutta kaupungin keskusta on aika kaoottinen ja ruuhkainen paikka, joten viihdyn hyvin täällä rauhallisemmassa kylässä, yhä pihapeleistä ja pallon kanssa kikkailusta vapaa-ajallakin nauttiva Heroum kertoo.
Futista ja yliopisto-opintoja
81 ottelua naisten maajoukkueessa eli Helmareissa ei ole tullut ilmaiseksi sekä vasemmalla että oikealla jalalla hyvin operoivalle suomalaiselle, varsinkaan kun Heroum on opiskellut viime vuodet etänä Tanskan yliopiston urheilujohtamisen opintoja futisammattilaisuuden ohessa.
– Saan joka päivä videot yliopiston oppitunneista itselleni. Koulu vie tällä hetkellä paljon aikaa elämästäni, mutta haluan, että minulla on opinnot suoritettu, kun joskus lopetan peliurani. Joulukuussa valmistun kandiksi, sitten varmaan jossain välissä jatkan maisteriopintoihin. Urheiluelämän ja todennäköisesti jalkapallon parissa työni tulee pelaamisen jälkeen jatkumaan, Heroum kertoo.
Haaveissa Mestareiden liiga
Heroumin edustama Lazio putosi kauden päätteeksi Italian toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Suomalaispelaaja sanoo kauden olleen kaksijakoinen, ja tulevaisuuden pelipaikka löytynee uudesta seurasta ulkomailta.
– Koskaan ei voi peliin olla tyytyväinen, jos putoaa sarjasta. Välillä minulla ja joukkueella kuitenkin kulki hyvin, mutta se ei riittänyt. Haluaisin vielä pelata maansa mestaruutta tavoittelevassa seurajoukkueessa. Myös Mestareiden liigan pelit ovat haaveissa, niitä olen päässyt pelaamaan tanskalaisen Fortuna Hjørringin ja italialaisen Brescian riveissä, Heroum miettii.
Heroum on monipuolinen ja pallovarma pelaaja, joka on pelannut seuroissaan niin ylempänä ja alempana keskikenttänä kuin laitapuolustajana, mieluisin paikka on kuitenkin ylempänä keskikenttänä.
– Pelaan siellä, mihin valmentaja määrää, mutta mielelläni yhdellä kaudella samalla pelipaikalla, ettei mene pasmat ihan sekaisin. Tiedän olevani taitava pallon kanssa ja esimerkiksi erikoistilanteiden antaminen on vahvuuteni, mutta nopeudessa on eniten kehitettävää, Heroum luettelee vahvuuksia ja heikkouksiaan.
Maajoukkueessa erinomainen henki
Suomen naiset pelaavat kesällä neljännen kerran EM-kisoissa, ja Nora Heroumin tavoitteena on olla mukana heinäkuussa Englannissa järjestettävässä lopputurnauksessa. Yksi peliuran kohokohdista oli vuoden 2013 EM-kisat, joissa Heroum pelasi kaikki kolme ottelua ainoastaan 18-vuotiaana. Kilpailu pelipaikoista Helmareissa on kuitenkin kovaa, Suomen kisajoukkue valitaan kesäkuussa.
– Vaikka meillä on tosi kova lohko (Saksa, Espanja, Tanska), niin kisat ovat todella siisti juttu Suomelle, ja meilläkin on todella monipuolinen joukkue. Tämän hetken Helmareissa vallitsee ehkä peliurani kaikki joukkueet mukaan lukien paras joukkuehenki: kovasta kilpailutilanteesta huolimatta kaikki tsemppaavat toisiaan ja puhaltavat yhteen hiileen, Heroum iloitsee.
Maajoukkueen ex-vuosaarelaiset
Hauska lisä Helmareissa on ollut toinen entinen vuosaarelainen, Hammarbyn 22-vuotias puolustaja Eva Nyström, joka hänkin on aloittanut peliuransa FC Viikingeissä. Nyström, kuten moni muukin helmari, pelaa seuratasolla Ruotsin pääsarjassa. Kun vielä maajoukkuetta valmentaa vuoden 2022 loppuun asti ruotsalainen Anna Signeul, on ruotsin kieli tuttua kuultavaa maajoukkueessa.
– Suomi ja englanti tulevat luonnostaan, mutta italiassa ja ruotsissa on vielä minulla kehitettävää. Maajoukkueessa ruotsin kielitaitoni on sellainen joukkueen yhteinen kehityskohde, Heroum nauraa.
Vuosaaren luonto ihastuttaa
Heroumin visiitit lapsuuden kotimaisemissa ovat ulkomaiden vuosien varrella olleet harvassa, mutta vanhempiaan ja muutamia lapsuudenkavereitaan hän tapaa Vuosaaressa yhä silloin tällöin. Aurinkolahden uimarannan lisäksi Heroumin lapsuuslähiön suosikkipaikat löytyvät futiskenttien lisäksi luonnosta.
– Kallahden ja Heteniityn hiekkakentät ovat saaneet tekonurmipäällysteen, mikä on hieno asia. Vuosaaressa käydessäni viihdyn lenkeillä Uutelan ja Meri-Rastilan rantareiteillä. Olen aina arvostanut Vuosaaren monipuolista luontoa ja urheilumahdollisuuksia, Heroum sanoo.
Futiksesta pitää nauttia
Nora Heroum on onnellinen, että on saanut tehdä ammatikseen sitä mitä rakastaa. Hän haluaa sanoa varsinkin pienille futismimmeille terveisinään, että kaikkien tärkeintä on nauttia pelaamisesta – oli se sitten kotipihassa tai Mestareiden liigassa.
– Kannattaa pelata pihapelejä kavereiden kanssa ja uskoa unelmiinsa, koska unelmat voivat toteutua. Naisfutis on kovassa nousussa, mikä on todella hieno asia. Myös Vuosaaresta voi ponnistaa ahkeralla työnteolla ja suuriin seuroihin ammattilaispelaajaksi, iloinen Heroum kannustaa.
Haastattelu: Antti Honkanen
Kuvat: Nora Heroumin kotialbumi