Lukijan kuvassa pörhentelee silkkiuikku.
Lukijan kuvassa pörhentelee silkkiuikku.
Lukijan kuvassa on minkki Aurinkolahden rannalla.
Lukija kertoo mielipiteessään havaintoja Vuosaaren roskatalkoista.
Lukijan kuvassa on Ramsinniemestä löytynyt suuri roskakätkö.
Helen Oy kertoo mielipiteessään perusteet sille, miksi pienydinvoimalan rakentamista Vuosaareen tutkitaan.
Lukijan kuvassa näkyy harmaahaikara Vuosaaressa.
Lukija arvuuttelee, onko hänen kuvassaan Vuosaaren suurin mänty.
Lukijan kuvassa Kuppi kummaa -teos on päässyt uuteen ympäristöön.
Lukija ehdottaa mielipidekirjoituksessaan vaihtoehtoja ydinvoimalan rakentamiselle Vuosaareen.
Lukijan kuvassa kukkii sinivuokot.
Lukija ottaa mielipidekirjoituksessaan kantaa Vuosaareen mahdollisesti tulevaan pienydinvoimalaan.
Lukija ihmettelee Uutelan jätteitä pursuavia roskiksia.
Lukijan mielestä ydinvoiman rakentaminen tarvitsee virallisten lupien lisäksi myös sosiaalisen toimiluvan sen vaikutusalueen asukkailta.
Lukijan kuvassa ollaan katsomassa jäiden lähtemistä.
Lukija ihmettelee mielipidekirjoituksessaan, miksi ihmiset parkkeeraavat autonsa pelastusteille.
Lukijan kuvassa on kyhmyjoutsenia.
Lukijan kuvassa näkyy lumikelloja.
Lukija kertoo mielipidekirjoituksessaan Helsingin matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupisteistä.
Lukijan kuvassa möllöttää täysikuu.
Lukija muistuttaa mielipidekirjoituksessaan koiranjätösten sekä omien roskien siivoamisen tärkeydestä.