Vuosaaren satamassa kokeiltiin tiistaina 27.8., voisiko drooni eli miehittämätön ilma-alus kuljettaa merihätään joutuneelle pelastuspatukan eli vesikosketuksessa aukeavan kellukkeen. Drooneja käytetään jo onnettomuuspaikkojen kartoittamiseen ja pulaan joutuneiden etsimiseen, joten kellukkeen kuljetus olisi luonteva lisätehtävä.
drone
Drone-lennätystä rajoitetaan Helsingin Sataman alueilla
Helsingin Sataman alueet ovat 18.4.2024 lähtien liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräämiä UAS-lentorajoitusalueita. Rajoitusalueella dronen eli miehittämättömän ilma-aluksen lennättäminen on sallittu ainoastaan poikkeusluvalla.
Ruokaa ilmasta
Dronekuljetuksiin keskittynyt yhdysvaltalainen Wing-yhtiö esitteli toimintaansa Aurinkolahden rannalla lauantaina 14.9. sadoille kiinnostuneille vuosaarelaisille.
Pormestari tilasi dronella lohisalaatin Aurinkolahden rannalle
Vuosaaressa alkaa kesäkuun alussa Euroopassa ennennäkemätön dronekuljetuspilotti, jossa yhdysvaltalaisyritys Wing alkaa toimittaa ruokaa asiakkaille miehittämättömillä ilma-aluksilla eli droneilla. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori oli ensimmäinen Wingin asiakas Euroopassa.
Vilkas keskustelutilaisuus droneista – lentävä kotiinkuljetus on ilmainen
Yhdysvaltalaisyritys Wing järjesti torstaina 21.3. Vuotalolla keskustelutilaisuuden dronekuljetuksista, jotka alkavat nyt keväällä Vuosaaressa. Yleisöä ja kiinnostusta hanketta kohtaan riitti.
Vuosaari kehityksen etujoukoissa – dronekuljetukset alkavat keväällä
Vuosaari pääsee kokeilemaan kehityksen aallonharjalla uutta kotiinkuljetustapaa miehittämättömillä ilma-aluksilla eli droneilla, kun yhdysvaltalaisyritys Wing aloittaa toimintansa keväällä 2019 lähiössämme.