Pormestari tilasi dronella lohisalaatin Aurinkolahden rannalle

Drone ilmassa.

Drone kulkee jopa 80 kilometriä tunnissa.

Vuosaaressa alkaa kesäkuun alussa Euroopassa ennennäkemätön dronekuljetuspilotti, jossa yhdysvaltalaisyritys Wing alkaa toimittaa ruokaa asiakkaille miehittämättömillä ilma-aluksilla eli droneilla. Ruoka tilataan mobiilisovelluksella, ja se lähtee Wingin Vuosaaren sataman vieressä sijaitsevalta varastolta haluttuun paikkaan. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sai olla Wingin Euroopan historian ensimmäinen asiakas, kun hän tilasi sovelluksella lohisalaatin Aurinkolahden uimarannalle perjantaiaamuna 17.5.

– Yleensä kotiinkuljetuksista tulee sovellukseen toimituksen myöhästymisilmoitus, nyt sovellus sanoi, että tavoitetoimitusaika aikaistuu kolmella minuutilla, naurahti Vapaavuori, jonka tilauksen alkuperäinen toimitusaika piti olla kymmenen minuuttia.

Drone tuli vauhdilla juuri halutulle paikalle, jossa se jäi surraamaan noin viiden metrin korkeuteen ja pudotti vaijeria pitkin ruokapakkauksen. Itse asiassa pormestari Vapaavuori oli ensimmäinen julkinen tilaaja täysin luontaisesti, sillä hän oli esikuntineen ehdottanut Wingin Suomeen tulemista ollessaan vierailulla Yhdysvaltain Piilaaksossa tammikuussa 2018.

Jan Vapaavuori ja Jonathan Bass.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tyytyväisenä ruokakuljetus kädessään Aurinkolahden uimarannalla. Vierellä kulkee Wingin markkinointi- ja viestintäjohtaja Jonathan Bass.

– Haluamme olla maailman toimivin kaupunki ja tarjota turvallisen ja luotettavan testiympäristön tällaisille uutta teknologiaa hyödyntäville hankkeille miljoonakaupunkeja pienemmässä mittakaavassa. Dronekuljetukset ovat nopeita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä, siinäkin on ominaisuuksia, joita haluamme kaupunkina tukea, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuori kehui, että Wingin testialusta on erinomainen asia niin yrityksille, Suomen valtiolle, Helsingin kaupungille kuin helsinkiläisillekin, mutta ennen kaikkea nälkäisille ruuan tilaajille.

Pilotissa on myynnissä annoksia sekä Itiksen Food Market Herkusta että paikalliselta vuosaarelaistoimijalta, Rastilan kartanon Cafe Monamilta. Asiakas ei maksa kuljetuksesta ekstraa, tuotteen hinta on sama kuin paikan päällä ostettaessa.

– Suuri kiitos Wingille, Helsingin kaupungille ja Trafille, että pääsimme mukaan tähän mielenkiintoiseen projektiin, kiitteli Cafe Monamin Teemu Konttila.

Drone.

Wingin käyttämät miehittämättömät kauko-ohjattavat ilma- alukset eli dronet (kuvassa) painavat noin 5 kilogrammaa. Siipiväli on 1,5 metriä ja lentokorkeus 40–120 metriä.

Monamissa leivotaan itse erilaisia leipiä ja herkkuja, jotka se toimittaa aamuisin Wingin varastolle. Aluksi kesäkuussa alussa alkavia, maksimissaan 1,5 kilogramman ruokakuljetuksia tehdään lounasaikaan torstaista sunnuntaihin.

Wingin markkinointi- ja viestintäjohtaja Jonathan Bassin mukaan yritykselle oli tärkeä saada mukaan myös paikallinen yritys Vuosaaresta, sillä yritys haluaa olla tuttu, turvallinen ja luotettava osa vuosaarelaisyhteisöä.

Täältä ja täältä voit lukea Vuosaari-lehden aiemmat artikkelit Wingin dronekuljetuksista.

Teksti ja kuvat: Antti Honkanen