Singlen julkaisseelta Anna-Kaarinalta löytyy rohkeutta elää omanlaistaan elämää

Anna-Kaarina.

Rastilan kartanon live-klubia edeltävällä lämmittelykeikalla kello 19 Anna-Kaarina esiintyy yhdessä pianistinsa Mikko Mattilan kanssa ja lauluja kuullaan paljaimmillaan. Kuva: Jaakko Manninen

Vuosaaren kesäteatterin puheenjohtaja Anna Vuopala tapasi laulaja-lauluntekijä Anna-Kaarinan Kallion Oivan Sävy-klubilla, joissa lava on avoinna erityisesti naislaulaja-lauluntekijöille. Anna-Kaarina oli lämmittelemässä iltaa ja kertoi musiikin olleen mukana lapsuudesta asti. Anna-Kaarinan tulevan ensimmäisen EP:n toinen single Our Song (feat. Jussu Pöyhönen) julkaistiin 21.11. mm. Spotifyssä.

Jokavuotisen kesäteatterinäytelmän lisäksi Kesiksen tärkeitä tavoitteita on nostaa esiin uusia ja paikallisia lahjakkuuksia sekä antaa heille mahdollisuus esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa. Anna-Kaarina avaa Rastilan kartanon live-klubin perjantaina 30. marraskuuta, jonka aluksi järjestetään nyt toistamiseen Vuosaaren kesäteatterin vetämä open mic -ilta kello 19–20. Lava on avoin kenelle vain, joka haluaa esittää laulun, runon tai jonkin mielenkiintoisen tarinan elämänsä varrelta. Ilta jatkuu roots -musiikkia soittavan Housepattonsin tahtiin. Open mic -tilaisuudet yhteistyössä Café Monamin kanssa ovat osa kesiksen syys- ja kevätkauden tapahtumia.

Anna-Kaarinan ensimmäisen singlen Parasite taustalla on koskettava tarina:

− Kirjoitin sen, kun ystäväni Laura sairastui syöpään. Vein sairaalaan päiväkirjan ja Laura alkoi lopulta kirjoittaa kirjaa. WSOY julkaisi teoksen vuonna 2013 (Paljain jaloin, Laura Save), mutta Laura ei saanut koskaan tietää siitä. Hän oli kirjoittanut siihen toiveeksi, että esittäisin Parasiten hänen hautajaisissaan. Niin mä tein.

Anna-Kaarinan tarina muistuttaa meitä siitä, että läheisen kuolema, sairastuminen tai muut suuret muutokset elämässä voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten ympäröivä arki nähdään. Taidetoiminnan on todettu toimivan tehokkaana väylänä kaikenlaisille prosessissa herääville tunteille. Muutokseen sopeutuminen vaatii aina aikansa, ja joskus se voi johtaa pysyvään suunnanmuutokseen omassa elämässä. Myös Anna-Kaarina huomasi, että hänellä riitti rohkeus ja uskallus alkaa elää omannäköistään elämää.

– Kyllä minäkin pystyn yhden levyn tekemään, Anna-Kaarina huudahtaa!

Nyt julkaistusta biisistään Anna-Kaarina toteaa, että kappale on kirjoitettu jo 18-vuotiaana.

  Keikoilla biisi on ollut usein se, joka nostattaa yleisössä kyyneliä tai kylmiä väreitä. Ajattelin, etten voisi jättää julkaisematta balladia, josta olen tykännyt yli vuosikymmenen. Mulla oli visio sovituksesta, ja se me tehtiin. Muuten laulu on säilynyt kaikki vuodet lähes koskemattomana. Sanoituksiakaan en ole muuttanut − varhaisaikuisen naisen tekstiä, toisaalta kuitenkin samastuttavaa. Our Song kertoo laulusta, jonka kuunteleminen tuo aina tietyt muistot mieleen. Pyysin Jussua mesessä mukaan biisiin, ja se oli heti messissä. Ajattelin, että näin saisin biisiin lisää fiilistä molemminpuolisesta kaipauksesta. Diggailin nuorena Suurlähettiläitä, joten Jussun tulo mukaan tuntui myös siksi erityisen merkitykselliseltä.

Teksti: Anna-Kaarinaa haastatteli Anna Vuopala