2018 oli sataman tavaraliikenteen ennätysvuosi

Vuosaaren satama.

Vuosaaren satama on yksi Helsingin Satama Oy:n satamista. Rahtiliikenteen määrät olivat vuonna 2018 ennätyssuuret. Nyt alkuvuodesta 2019 ulkomaankaupassa on ollut näkyvissä taantumista.

Sataman vilkas vuosi 2018 päättyi rahtiliikenteen puolella uusiin ennätyslukemiin. Myös laivamatkailu oli edelleen vilkasta, ja Helsingin asema Euroopan vilkkaimpana ulkomaanliikenteen matkustajasatamana säilyi.

– Kulunutta vuotta sävytti yhtiön tulevien vuosien kasvustrategian sekä sen kärkihankkeiden määrittely. Visioksemme nostimme tavoitteen tulla maailman toimivimmaksi satamaksi. Se antaa suuntaa tekemiselle ja on innostava niin henkilöstölle kuin kumppaneille, joiden kanssa työtä tehdään, luonnehtii Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari.

Taloudellinen tulos säilyi odotusten mukaisesti hyvällä tasolla. Helsingin Satama Oy:n liikevaihto nousi 96,6 miljoonaan euroon. Tilikauden tulos verojen jälkeen oli 10,6 miljoonaa euroa.

Helsingin Satama on Suomen merimatkustamisen ja ulkomaankaupan pääsatama, joka tukee koko pääkaupunkiseudun elinkeinoelämää. Vaikutukset talouteen ja työllisyyteen yltävät koko maahan, suomalaisten arkeen.

Helsingin Sataman vuosikertomus 2018 on julkaistu verkossa. Siihen voi tutustua suomeksi tai englanniksi osoitteessa: vuosikertomus2018.portofhelsinki.fi