Vuosaareen sijoittuva tv-sarja alkoi

Santtu Karvonen ja Juho Milonoff näyttelevät Pientä laittoa -sarjassa.

Santtu Karvonen (vasemmalla) ja Juho Milonoff näyttelevät Pientä laittoa -televisiosarjassa.

Sisukkuudesta ja ystävyydestä kertova komediallinen draamasarja Pientä laittoa alkoi Yle TV1:llä sekä Areenassa sunnuntaina 6.10. Lauri Nurksen ohjaaman ja Petteri Summasen luoman sarjan pääosissa nähdään Juho Milonoff (Bullets, Tuntematon sotilas) sekä Santtu Karvonen (Onnela, Sunnuntailounas). Draamakomedian muissa rooleissa nähdään Noora Peltokukka, Saara Kotkaniemi ja Lotta Kaihua, ja se on tuottanut Zodiak Finland.

Pientä laittoa kertoo ihmisyydestä, sivullisuudesta ja muuttuneesta maailmasta. Vahvasti Vuosaareen sijoittuvassa sarjassa seurataan maavoimien kapteenin Tepon edesottamuksia, kun hän aivoinfarktin ja vaimon lähdön myötä menettää kaiken ja yrittää saada kuntoutuksen lomassa elämänsä takaisin. Sarja käsittelee ihmisen vajavaisuutta sekä vaikeutta hyväksyä sitä, ja toisaalta suomalaisten pakonomaista tarvetta pärjätä kaikessa yksin. Kuinka vaikeaa onkaan pyytää ja vastaanottaa apua, ja puhua asioista suoraan?

Pientä laittoa näytetään Yle TV1:llä sunnuntaisin kello 21.05. Sarja alkoi sunnuntaina 6.10., jolloin kaikki jaksot julkaistiin Yle Areenassa. Sarjassa on kahdeksan jaksoa, ja sitä on kuvattu erityisesti Vuosaaressa.

Pientä laittoa.

Pientä laittoa -televisosarjaa kuvattiin kesäkuussa Aurinkolahdessa. Kuva: Eero Honkanen