
Moninkertainen MM- ja EM-kisamitalisti ja paralympiavoittaja Toni Piispanen.
Vuosaarelainen ratakelaaja Toni Piispanen menestyi upeasti Dubaissa 7.–15.11. järjestetyissä parayleisurheilun MM-kisoissa T51-kilpaluokassa. 100 metrillä Piispanen saavutti MM-kultaa uudella kisaennätyksellä 20,33. 200 metrillä tuomisena kisoista oli hopeamitali 200 metrin kelauksessa ajalla 38,32. Voiton vei Belgian Peter Genyn ajalla 37,90.
Vuosaaressa asuvan liikuntatieteen maisteri Toni Piispasen, 40, palkintokaapissa on jo entuudestaan mm. paralympialaisten kulta Lontoosta vuodelta 2012, MM-kulta vuodelta 2013, kolme MM-hopeaa, kaksi EM-hopeaa ja kaksi EM-pronssia.
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

