Vuosaari 21 tuo vuosaarelaisten luomaa taidetta kaikkien koettavaksi

Tanssiesitys tonttibrunssilla.

Tanssiesitys tonttibrunssilla.

Kolmen taideinstituution yhteistyö huipentuu tänä syksynä kaupunginosafestivaaliin Vuosaaressa. Keskiössä ovat asukkaiden omat kokemukset ja yhteisötaideprojektin aikana syntyneet tuotokset.

– On huikea rikkaus päästä tekemään taidetta siellä, missä ihmiset todella liikkuvat, hehkuttaa Vuosaari 21 -projektin tuottaja, Klockriketeaternin Julia Hovi.

Vuosaari 21 on Klockriketeaternin, KOM-teatterin ja Suomen valokuvataiteen museon yhteinen yhteisötaideprojekti, jonka puitteissa on tehty osallistavaa kulttuurityötä eri puolilla Vuosaarta jo vuodesta 2016.

– Yhteistyöstä paikallisten tahojen ja ihmisten kanssa on syntynyt aivan mielettömiä teoksia vuosien varrella, Hovi sanoo.

Projekti on toteutettu osana Helsingin kaupungin Helsingin malli -hanketta, jonka tarkoituksena on ollut jalkauttaa kulttuuritoimijat pois ydinkeskustasta eri kaupunginosiin.

Yhteisötaiteella tarkoitetaan taiteen tekemistä ihmisten kanssa, heidän ehdoillaan ja heitä varten. Lähtökohtana on se, että kaikki ovat taiteen äärellä samanarvoisia ja tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi; yhteisötaiteessa jokaisen on mahdollista päästä osalliseksi sekä taiteen kokemisesta että itse tekemisestä.

Vuosaari 21 -hankkeessa toimivat yhteisöpedagogit olivat uuden äärellä tullessaan omista toimitiloistaan noin 40 000 asukkaan Vuosaareen.

– Tulimme alueelle vieraina ja olemme oppineet paljon. Yhteisöjen parissa työskentelemisen täytyy olla hyvin herkkää ja kuuntelevaa. Suunnitelmia voidaan joutua muuttamaan lennosta, kertoo Valokuvataiteen museon yhteisöpedagogi Kastehelmi Korpijaakko.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Vuosaaren valojuhlilla.

Vuosaaren Valojuhlilla.

Osallistujina on ollut vuosien varrella kaikenikäisiä vuosaarelaisia. Vuosaari 21 -hankkeessa on kohdattu asukkaita heidän omissa olohuoneissaan, paikallisessa kapakassa, kouluissa, puistoissa, taidekursseilla, parkkihallissa, kauppakeskus Columbuksessa ja monessa muussa paikassa – korona-aikana myös virtuaalisesti.

Vuosaari 21 -työryhmä on käsitellyt lukuisia eri teemoja, mutta viime vuosina keskeinen kysymys on ollut, mitä on hyvä elämä.

– Kaikki pyrkivät omalla kohdallaan määrittelemään hyvää elämää itselleen, mutta mitä kaikkea se voi tarkoittaa? Korostuuko jonkun hyvä yhteiskunnassa? Korpijaakko ja Hovi pohtivat.

Vuosien 2019–2020 aikana vuosaarelaisilta on kerätty erilaisten työpajojen ja tapahtumien puitteissa runsaasti erilaista materiaalia hyvään elämään liittyen. Tämän materiaalin pohjalta syntyi Vuosaari 21 -syysfestivaali, joka levittäytyy eri puolille Vuosaarta syksyn 2021 aikana.

Festivaalin avajaisia juhlittiin jo elokuussa, ja 1. lokakuuta tulee Vuotalossa ensi-iltaan Päähenkilöt-lyhytelokuva, joka perustuu pohjoisen Vuosaaren alueella aikaansa viettävien ihmisten autenttisiin tarinoihin.

Lokakuussa Vuosaaren vanhassa lukiossa nähdään esityksellinen tilataideteos ja 21. marraskuuta Pohjoisen Vuosaaren Valojuhlien yhteydessä kuoro-valospektaakkeli, joka huipentaa syysfestivaalin ja päättää samalla toimijoiden kuuden vuoden työskentelyn Vuosaaressa.

Julia Hovi ja Kastehelmi Korpijaakko työryhmineen ovat hieman haikeita pitkän yhteistyön kaartaessa kohti päätöstään.

– Paikalliset asukkaat ja toimijat ovat olleet uskomattoman vieraanvaraisia ja yhteistyökykyisiä. Olemme äärettömän kiitollisia kaikesta kohtaamastamme ystävällisyydestä ja haluamme toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan tämän syksyn tapahtumatarjonnasta.

Vuosaari 21 -syysfestivaalin tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia, mutta joihinkin tulee varata paikka etukäteen Klockriketeaternin nettisivujen kautta, klockrike.fi

Teksti ja kuvat: Vuosaari 21