Mummodisko villitsi Cecilian juhlissa. Kuva: Jani Laukkanen
Senioritalo Cecilian 20-vuotisjuhlaa vietettiin marraskuussa ensilumen kaunistaessa pihapiiriä. Mummodisko polkaisi menon käyntiin. Sitä seurannut juhla huomionosoituksineen ja leivoskahveineen kruunasi päivän.
Juhlan ehdoton vetonaula oli huikea Mummodisko. Diskobiisit houkuttelivat tanssilattian täyteen hyväntuulisia senioreja ja pistivät tanssikenkiin vipinää. Levyvalinnoista vastasi Mummodiskon rento DJ Mikko Haapalainen.
Tanssiosuuden jälkeen tapahtumakoordinaattori Julia Jäkön historiakatsaus vei juhlavieraat talon syntyvuosiin. Ajatus HelsinkiMission palvelutalosta sai alkunsa, kun järjestön silloinen toiminnanjohtaja Olli Valtonen oli huomannut tutkimuksen, jonka mukaan yksinäisimmät vanhukset löytyvät Suomessa palvelutaloista.
Uudenlainen, yhteisöllinen palvelutalo
Ollin aloitteesta ryhdyttiin suunnittelemaan taloa, jossa senioreille tarjottaisiin mahdollisimman paljon virkistävää ohjelmaa ja vapaaehtoisten varassa tehtävää auttamistyötä sekä yhteistä tilaa, jossa olisi helppo tutustua muihin.
Suunnitelma onnistui. Ceciliasta tuli talo, jossa kukaan ei jää yksin. Kahden vuosikymmenen aikana Ceciliassa on viihdytty, löydetty uusia kavereita, nautittu mukavasta yhdessäolosta ja monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Siitä todistaa myös se, että moni senioreista on asunut talossa pitkään.
Juhlan kunniaksi kukitettiin alkuperäisistä asukkaista Armi Gorlewski ja Eila Tuomisto. Cecilia-korttelin Yhteisöllistä Torstaitupaa luotsaavat HelsinkiMission vapaaehtoiset Ritva Perttilä ja Marjatta Valtonen kertoivat, kuinka vapaaehtoistoiminta ja siihen liittyvät koulutukset alkoivat. Torstaituvan 19:s vuosi alkaa ensi vuoden alkupuolella.
”Kaikki toimii ihailtavasti”
Asukkaita haastateltaessa huomaa helposti, että taloon ollaan hyvin tyytyväisiä.
– Kaikki toimii ihailtavasti, kuvaavat talon 20-vuotisjuhlaan osallistuneet asukkaat. Ceciliassa voi olla sosiaalinen, mutta velvoite se ei ole. Tutustumisessa auttaa monipuolinen ohjelmatarjonta.
Erkki Saarelainen muutti taloon pitkän sairaalahoidon jälkeen seitsemän vuotta sitten.
– Kun mentiin katsomaan paikkaa, tuli tunne, että tänne toipumaan ja asumaan, Saarelainen muistelee.
Karin Tuomisen aikaisemmassa kodissa oli remontti tulossa. Siitä aukeni sauma miettiä uutta asumismuotoa. Tullessaan ensi kertaa Cecilian pääovelle, jotain tapahtui.
– Se on tässä, ajattelin. Luotin intuitioon, joka on ennenkin ohjannut ratkaisujani elämässä.
Alkuperäisasukkaista Eila Tuomisto kertoo muuttaneensa taloon ajolähdön myötä. Etenevä sairaus teki hankalaksi asua entisessä hissittömässä kodissa Länsi-Helsingissä.
– Kun Kirkko ja kaupunki -lehti kertoi Ceciliasta, menin katsomaan taloa jo rakennusvaiheessa ja laitoin hakemuksen sisälle. HelsinkiMission Olli Valtonen kehui hanketta. Siinä oli lopullinen sisäänheittäjä.
Myös Armi Gorlewski on alkuasukkaita. Lapset asuvat kivenheiton päässä, mikä on suuri onni ja helpotus.
Yhteisöllisyys lisää viihtymistä
Erkki Saarelainen (vas.), Armi Gorlewski, Karin Tuominen, Eila Tuomisto ja Cecilian palvelupäällikkö Kadri Arffman tanssin pyörteissä. Kuva: Jani Laukkanen
Asukasvalinnoista vastaa Iina Lindberg. Ensi töiksi kysytään, onko vapaita asuntoja. Miten pääsee asumaan? Asuntojen koko ja varustelu kiinnostaa.
– Ja mitä vuokraan sisältyy? Mitä palveluja on tarjolla? tapahtumakoordinaattori Julia Jäkkö jatkaa.
Cecilian rohkea ja kokeileva asumiskulttuuri on vuosien saatossa kuulunut kauas. Toimivat tilat ja toimintakulttuuri, vapaaehtoiset mukaan luettuna, tunnetaan laajalti. Menneen kesän tutustumisinfossa sali täyttyi ääriään myöten.
Asukkaat levittävät tietoa henkilökunnan ystävällisyydestä ja yhteisöllisyydestä.
– Meillä on paljon tapahtumia. Yhdenkään ei tarvitse jäädä yksin, palvelupäällikkö Kadri Arffman kertoo.
Muutokset kuuluvat myös senioritalon arkeen. Taannoin tiettyjä palveluja ulkoistettiin.
– Se oli iso asia, mutta asukkaat ovat sopeutuneet hyvin.
Sukukokouksessa voi olla jäykempää
– Jo ensimmäisellä viikolla sanoin, että menen kotiin, vastikään muuttanut Karin Tuominen kuvaa sujahtamistaan taloon. Rento ilmapiiri ihastuttaa.
– Sukukokouksessa voi olla jäykempää kuin täällä, hän naurahtaa. Asiat hoidetaan, eivätkä ne jää lupauksina unohduksiin, hän lisää.
Eila Tuomisto muistelee, kuinka tuttavuus alkoi luontevasti vilkuttelemisesta naapuriparvekkeelle. Monia muitakin muistoja on kertynyt.
– Maija-naapurin Turo-koiraakin kävelytin ja sain samalla liikuntaa, Tuomisto herkistyy.
Armi Gorlewski kertoo niin ikään kävelyttäneenä naapurin villakoiraa, Tessua.
Asukkaat arvostavat sitä, että on oma koti, uusia ihmisiä ja oma paikka yhteisössä. Rupatteluhetkiä varten on yhteisiä tiloja. Monenlaista voi harrastaa, laulaa tai mennä kuntosalille, kun huvittaa. Kiinnostuksen ja voinnin mukaan.
Uimahalli, kirjasto, metro ja kauppakeskus ovat kadun toisella puolen.
– Olen kammonnut isoja ostareita, mutta meidän Columbuksemme on kivan kokoinen. Ihailen siellä monikulttuurisuutta, käyn etnisissä ruokakaupoissa ja katselen nuoria miehiä, jotka leikkaavat taitavasti hiuksia parturiliikkeissä, Tuominen hehkuttaa.
Toisiamme kunnioittaen ja auttaen
Leivoskahvit olivat piste i:n päälle. Niitä nauttiessa iloinen puheensorina täytti juhlatilan. Kuvassa Armi Gorlewski ja kahvikannun kahvassa HelsinkiMission vapaaehtoinen, joita oli lukuisa joukko auttamassa juhlajärjestelyissä. Kuva: Jani Laukkanen
Yhteinen arvopohja vilahtelee tiuhaan henkilökunnan ja asukkaiden puheessa.
– Kohtaamme ikäihmiset kunnioittavasti olemalla läsnä. Osoitamme sen, että välitämme. Tämä on meidän tapamme pitää huolta asukkaista, palvelupäällikkö Arffman muotoilee.
– Autetaan toisiamme. Jos jotakuta ei ole näkynyt muutamaan päivään, käydään pimputtamassa ovikelloa, tapahtumakoordinaattori Jäkkö kertoo.
Asukkaiden valinnanvapaus ja palveluiden läpinäkyvyys ovat Cecilian moderneja valttikortteja.
– Se tarkoittaa, että peruspalvelut on määritelty selkeästi. Sen lisäksi voi valita meneekö eri maksusta lounasravintolaan vai tekeekö itse ruokansa. Mitään palveluja ei tyrkytetä, Arffman korostaa.
Mitä yksittäisiä kiitoksia on jäänyt mieleen?
– Yksi oli sotaveteraanin vapisevin käsin paperille kirjoitettu viesti. Siinä luki: Olet kympin tyttö. Kiitos kaikesta, Arffman paljastaa.
Julia Jäkkö mainitsee tunnelmallisen isänpäivän konsertin himmeine valoineen, kynttilöineen ja Frank Sinatran kappaleineen.
– Ihanaa kun ei ole aina vaan kahvia ja pullaa, kuului yksi napakka palaute.
Teksti: Lea Taivalsaari
