Vuoniityn peruskoulun ruotsin kielen opettaja Juha Helvelahti, sait 24.10.2024 OKKA–Svenska kulturfonden -palkinnon ansiokkaasta ruotsin kielen opetuksesta sekä monipuolisesta ruotsinkielisen kulttuurin edistämisestä. Miltä 1 000 euron palkintosumman saaminen tuntui?
– Mukava yllätyshän tuo oli tietenkin. Toki olen ennättänyt ruotsin opettajaurani aikana olla monessa mukana normiopetuksen lisäksi: ollut Suomen ruotsinopettajien hallitusjäsen pitkään, tehnyt oppimateriaalia ja peruskoulun päättökokeita A- ja B-ruotsiin, toiminut Ylioppilastutkintolautakunnan sensorina ja ollut aloittamassa Ylen Abitreeni-nettisivustoa. Varmaan kaikki tämä on ollut vaikuttamassa siihen, että sain palkinnon.
Kuinka kauan olet ollut Vuoniityn peruskoulussa opettajana?
– Aloitin Vuosaaressa peruskoulussa opettajana vuonna 2013. Vuoniityssä olen ollut sen perustamisesta alkaen eli vuodesta 2017. Vuosaarta ennen olin ruotsin lehtorina Joensuun normaalikoulussa ja Helsingin normaalilyseossa, jossa sain opettamisen lisäksi ohjata satoja tulevia ruotsinopettajia ja heidän pitämiään tunteja. Lisäksi tein väliin rehtorin töitä 13 vuotta. Erilaiset työtehtävät ja eri koulut ovat opettaneet paljon. Samoja asioita voidaan tehdä monella tavalla.
Miten ruotsin kielen opettaminen on muuttunut vuosien varrella?
– Merkittävin ero urani alkuaikaan on kielen opetuksen muuttuminen kirjoittamisesta entistä enemmän suulliseen kielitaitoon. Lisäksi metodeista muun muassa toiminnallisuus on tullut entistä enemmän mukaan kielen sanojen opetukseen ja oppimiseen. Uusia sanoja opitaan nyt suullisesti pareittain esimerkiksi kuiskaamalla tai pantomiimilla. Ja luonnollisesti digitaalisuus on muuttanut opetuksen arkea.
Kuinka peruskoululaiset suhtautuvat nykyisin ruotsin kieleen?
– Opetan itse pääasiallisesti A-ruotsia, joka valitaan jo kolmannelle vuosiluokalle. Näin ollen joko lapsi itse ja/tai vanhemmat ovat kiinnostuneita ruotsin opiskelusta. Ylipäätänsä Helsingissä suhtautuminen ruotsin kieleen on varmaan Suomen mittakaavassa melko positiivista, koska kieli kuuluu ja näkyy arkielämässäkin.
Mitä opetusmetodeja käytät kielten opiskelussa?
– Yleisesti tärkeää on luoda oppilaiden kanssa selkeät pelinsäännöt, miten luokassa toimitaan. Myös tunnin struktuurit siitä, mitä tunnilla on odotettavissa, ovat tärkeitä. Lisäksi kielenopetuksen puolelta korostaisin toistamisen ja toistojen merkitystä. Ja jotta oppiminen on jatkumo, niin itse annan joka kerraksi läksyä, joka koostuu edellisen kerran asian kertaamisesta ja siihen liittyvän tehtävän tekemisestä.
Mikä on parasta ruotsin kielen opettamisessa?
– Opettamisessa ylipäätänsä on parasta se, että jokainen päivä on erilainen eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa. Ruotsia on mukava opettaa, koska se on kielenä selkeä ja helpohkokin.
Mikä on parasta Vuoniityn peruskoulussa?
– Pitkäjänteinen työ, jossa samoja oppilaita saa opettaa monta vuotta – parhaimmillaan opetan samaa oppilasta jopa seitsemän vuotta.
Myös koulun turvallinen ja yhteisöllinen ilmapiiri ovat tärkeitä. Vuoniityn peruskoulussa on selkeät säännöt, joista pidetään kiinni unohtamatta kuitenkaan mukavaa arkista vuorovaikutusta oppilaiden ja henkilökunnan välillä.
Terveisesi vuosaarelaisille.
– Rentouttavaa joulunaikaa nykyisille ja vanhoille oppilaille!
Haastattelu ja kuva: Antti Honkanen