
Shawn Huff.
Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen (vihr.) on perhevapaalla 9.1.–4.10.2026. Helsingin Vihreiden valtuustoryhmä valitsi kokouksessaan 5.11. Vanhasen sijaiseksi toisen kauden kaupunginvaltuutettu Shawn Huffin. Vuosaarelainen Huff on tällä hetkellä kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen.
– Haluan jatkaa työtä, jota vihreän apulaispormestarin johdolla on saatu aikaan: koulujen ja päiväkotien perusasiat on saatava kuntoon. Painettuja oppikirjoja on lisättävä, ja saimmekin budjettineuvotteluissa neuvoteltua siihen lisärahoitusta. Digitaaliselle oppimiselle on paikkansa, mutta usein opettajat joutuvat taistelemaan oppilaiden huomiosta älylaitteiden kanssa. Keskittymisen kannalta olisikin tärkeää, että oppitunneilla voidaan käyttää kirjoja, Shawn Huff sanoo Helsingin Vihreiden tiedotteessa.
Huff on tuore vihreiden varapuheenjohtaja ja yrittäjä sekä entinen koripallomaajoukkueen kapteeni, joka valmentaa nykyisin koripallojunioreita.
– Olen saanut paljon viestejä siitä, että opettajien hallinnollinen ja oppituntien ulkopuolinen työ on lisääntynyt voimakkaasti. Pidän tärkeänä sitä, että opettajille taataan mahdollisuudet tehdä arvokasta työtään parhaalla mahdollisella tavalla, Huff painottaa.
Vuosaarella on nyt peräti kaksi apulaispormestaria, kun Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan apulaispormestarina toimii myöskin vuosaarelainen Maarit Vierunen (kok.).

