
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) valittiin 26.4. Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) valittiin 26.4. Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.2. asemakaavan muutoksen Villenkallion alueella.
Artikkeliin on kerätty muutamia Helsingin kaupunginvaltuuston, kaupunkiympäristölautakunnan ja valtuuston Vuosaarta koskevia vastaehdotuksia, toivomusponsia ja valtuustoaloitteita.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 1.2. kokouksessaan kaavamuutoksen Broändan asuinalueelle Vuosaaren luoteisosassa.
Vuoden viimeisessä kokouksessaan 7.12. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaaren keskustan länsiosan eli nk. Mosaiikkikorttelin kaavamuutoksen.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 5.10. kahta Vuosaaren terveyspalveluita koskenutta toivomuspontta. Kumpikaan ei menestynyt.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 7.9. asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, joka koskee Hallkullanniemen ja Nuottasaaren aluetta Uutelassa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli aloitetta ossa ehdotetaan selvityksen tekemistä Vuosaaren terveyspalveluiden mahdollisesta ulkoistamisesta. Aurinkolahden liikenneturvallisuuden parantamisesta on jätetty 1.6. valtuustoaloite.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 18.5. kokouksessaan hyväksyä Ramsinrannassa sijaitsevaa asuinkorttelia ja osaa Ole Kandelinin puistoa koskevan asemakaavan muutoksen.
Kaupunginvaltuusto päätti 13.4. kokouksessaan asemakaavan muutoksesta Meri-Rastilan Ramsinrannassa sijaitseviin kortteleihin.
Maarit Vierunen (kok.) on tehnyt 16.3. valtuustoaloitteen selvityksen tekemiseksi Vuosaaren terveyspalveluiden mahdollisesta ulkoistamisesta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6.10. Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muutoksen, jonka mahdollistaa asuntojen rakentamisen noin 2 000 uudelle asukkaalle.
Kaavan palautusehdotus ei mennyt äänestyksessä läpi, joten asian käsittely etenee kaupunginvaltuuston kokoukseen keskiviikkona 6.10.
Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta on käsitellyt aloitetta laiturin saamiseksi Aurinkolahden uimarannalle. Uimalaituria ei ainakaan vielä tule Aurinkolahteen.
4 501 nimeä sisältänyt Pelastetaan Vuosaari! -adressi luovutettiin 8.9. kaupunginvaltuustolle.
Helsingin uusi kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa 2.8. Se valitsi valtuutettuja ja varavaltuutettuja erilaisiin luottamustoimiin. Vuosaarelaisille tulleita luottamustoimia on listattu jutussa.
Kysyimme viideltä vuosaarelaiselta kaupunginvaltuutetulta, mitä he pitävät tärkeinä Vuosaaren asioina ja voivatko he ajatella tekevänsä yhteistyötä keskenään puoluekannasta riippumatta. Jutun perässä vuoden 2021 kuntavaalien tulostarkastelua Vuosaaren osalta.
Helsingin kaupunginvaltuusto teki Rastilan leirintäalueen säilymisen kannalta myönteisen päätöksen kokouksessaan 15.6.
Kuntavaalien tulos oli Vuosaaren osalta hyvä, sillä vuosaarelaiset saivat uuteen valtuustoon viisi valtuutettua aiemman kahden valtuutetun sijaan. Varasijoillekin ylsi neljä ehdokasta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 21.4. Kurkimoisiota koskevan asemakaavan muutoksen. Muutetussa asemakaavassa ssuntokerrosalaa on yhteensä 16 800 k-m2 ja asukasmäärän lisäys on noin 350 asukasta
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 31.3. asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa kolmen uuden 8-kerroksisen kerrostalon rakentamisen Kallvikintien varteen osoitteeseen Merikorttikuja 6.
Ville Jalovaara (sd.) jätti 17.3. valtuustoaloitteen yleisen talviuintipaikan saamiseksi Helsinkiin esimerkiksi Rastilan leirintäalueelle.
Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) ehdotti kaupunginvaltuustolle 25.11. jättämässään aloitteessa Meri-Rastilan rantametsään luontopolkua.
Rastilan metroaseman ympäristön liikenneturvallisuudesta on tehty valtuustoaloite.
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) on jättänyt kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.2. talousarvioaloitteen, jossa toivotaan tekojäärataa Vuosaareen vuonna 2021.
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) jätti 6.11. Helsingin valtuuston kokouksessa aloitteen kaupunkipyörien saamisesta Vuosaareen.