Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin Kahvila Pokkarissa 8.6. Kuva: Shada Nehri
Lauantaina 8.6. Vuotalon kirjakahvila Pokkarissa järjestetty kirjanjulkaisutilaisuus oli täynnä iloa ja liikuttavia hetkiä, vaikka alkuun näytti siltä, että tilaisuus voisi peruuntua. Aluksi ilmoitettiin, että Vuotalo olisi kiinni, mutta onneksi Pokkarin omistaja Jari Arttio keksi pelastavan ratkaisun: – Pidetään yksityistilaisuus, meidän ovi on auki!
Äitimme, Klaudia Koskivaaran runokirja ”Luotu Kaipaamaan” näki päivänvalon 30 vuotta myöhässä. Kirja on merkittävä dokumentti hänen koskettavasta ja värikkäästä elämästään. Klaudia oli yksi luovutetun Karjalan evakoista. Hän solmi avioliiton kansakouluopettaja, suojeluskuntapäällikkö Viktor Koskivaaran kanssa Suojärvellä. Perheeseen syntyi neljä lasta vuosina 1935–1940. Sodan syttyessä äiti joutui pakenemaan kotoaan, mukanaan vain kaksi täkkiä, kolme pientä tytärtä ja taskuun mahtuva kasa aterimia. Hän oli tuolloin kuudennella kuulla raskaana.
Isämme kaatui jatkosodassa v. 1941. Sen jälkeen äiti alkoi rakentaa uutta elämää Helsingissä, meidän ollessa hajautettuna eri paikkoihin. Minut ja Kaisa lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, Anu isän siskon luokse ja Jaakko isoäidin hoiviin. Klaudia taisteli perheensä eteen, mutta tutustuminen äitiin jäi monilta osin vähiin. Vuosien varrella perhe asettui Helsinkiin, kukin löytäen oman tiensä ja työpaikkansa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Luotu kaipaamaan -kirjan kansi.
Äitimme syntyi Salmissa v. 1911 ja menehtyi Helsingissä v. 1995. Jättäessään jälkeensä suuren, rumaksi kuvaillun laatikon, hän ei osannut arvata sen merkitystä tuleville sukupolville. Laatikon kätköistä löytyi satoja käsin kirjoitettuja runoja, Salmin historiaa, evakkomatkojen kuvauksia ja karjalaisia tapoja. Miniäni Terhi Utriainen oli saanut tämän laatikon äidiltä ja luovutti sen minulle myöhemmin, mutta se jäi kaappiin odottamaan kaikki nämä vuodet.
Lopulta laatikon sisältöä tutkittaessa minun oli vaikea uskoa äidin kirjoittaneen kaikki nämä vuodet. Valitellessani valtavaa vastuuta ystävälleni Welat Nehrille sain korvaamatonta apua. Welat järjesti mukaan Kari Väyrysen, joka valitsi ja työsti runokirjaan noin sata runoa.
Toukokuun 24. päivä kirja tuli painosta, ja pari viikkoa myöhemmin olimme juhlistamassa tilaisuutta Vuotalossa. Julkaisutilaisuudessa oli runsaasti tunnelmaa: runoja, laulua, naurua, soittoa, halauksia ja tuttujen tapaamisia Meri-Sofia Lakosin soittaessa viulua. Se oli koskettava hetki muistella äitimme Klaudia Koskivaaraa ja hänen perintöään. Hänen runonsa ovat nyt julkisia, kertomassa evakon elämän tarinaa ja Karjalan kaipuuta tuleville sukupolville.
Liisa Koskivaara,
Helsingissä 9.6.2024
